Infinite Yearning (For Father)

It happened way too soon and it took us by surprise

You gave us a chance to see You for the last time

and leave our farewell

You slept into ever dream in that snowy February morning

so much was left to tell

Your soul bells were played

and Your spirit flew to Halls of Heaven

Timeless eternity disappears into caress of blue sky

hope that remains comforts of seeing You once again

(Rest in peace, my beloved Father)

Lepää rauhassa, Isä

Ganes (2007)
(JP Siili)

Nyt oli hyvää settiä. Suomi-rock legenda Hurriganesin enimmäkseen yhtyeen huippuvuosiin 1970-luvulle sijoittuva JP Siilin hyvin ohjailema leffa oli messevää ja ennenkaikkea sujuvaa kerrontaa tuon ajan rokkikukkojen elämästä. Aikakauden miljöö vaatetusta myöten on saatu lähes maagisesti vangittua kameraan, ja jo vain vajaa kaksituntinen vierähtää siivillä tämän parissa.
Näyttelijätyö on kautta linjan onnistunutta. Pääosassa Hurriganes-rumpali Remu Aaltosena Eero Milonoff on kertakaikkisen loistava. Remu-talk lähtee häneltä niin hyvin, että piti ihan dvd:n valikoista laittaa tekstitys päälle, jotta sai kaiken moottoriturpailun poimittua, ja muutenkin Milonoff on sisäistänyt Remun hahmon hienosti. Myös Olavi Uusivirta basisti Cisse Häkkisen saappaissa onnistuu mainiosti ja Kari Hietalahti Remua leffan alusta loppuun jahtaavana poliisina vetää roolinsa oivallisesti himaan. Kitaralegenda Albert Järvisen roolissa Jussi Nikkilä jää hieman etäiseksi, joskin hänen osanaan onkin enimmäkseen vain skulata stydisti skebaa ja roikuttaa lesona spaddua huulessa. Oho, tulipas lätkytettyä slangia.
Mitäs tässä enempiä jorisemaan, sillä Ganes-leffa on Hurriganesin ystäville ehdoton tsekkauksen paikka ja yhtyettä vähemmän tuntevillekin se toimii mainiona nostalgiatrippinä ollen muutenkin parempaa kotimaista laatua. Musiikki toimii upeasti ja kerronta pelittää, sekä kuten jo mainittua Eero Milonoff Remuna tekee varmasti parhaan roolinsa ever.
Jo vain kelpasi katsoa.

http://ganes.fi/

4+/5

A Sound Of Thunder (2005)
(Peter Hyams)

Sattui toinen scifi-elokuva peräkkäin tuijotukseen, mutta tällä kertaa paskempi sellainen. Itseasiassa shittiest ever genressään, mitä on kirjoittaneelle eteen sattunut. Yleensäkin alemman luokan elokuvia väsäilleen Peter Hyamsin omaan näppäryyteensä hajoava sekamelskatörky A Sound Of Thunder oli sen luokan kanuunakakkaa, että nyt tekee mieli mennä lähikauppaan ostamaan keissi ölssiä ja vetää kunnon lärvit vitutukseen.
Jahans..mistähän tätä lähtis purkamaan, kun ärtymys puolentoista tunnin uhraamisesta moiseen scheisseen hipoo stratosfääriä. No ainakin tehosteet jäivät mieleen. Ai miksikö? Koska niitä oli ihan älyttömästi ja ne oli niin ala-arvoisen paskat, että yläasteen videopajaporukkakin perkele kutoo paremmat vaikka Commodore kuusnepalla kasaan. Ja vitutusta ei vähennä yhtään se seikka, että tämä ei todellakaan mitään parodiaa ollut, vaan selvästi tosissaan tehty. En voi ymmärtää, että tähänkin on joka tapauksessa haaskattu joku tukku riihikuivaa, ja tulos on silti parhaimmillaankin kuin 1980-luvun videopelistä (joissa ei itsessään todellakaan mitään vikaa ole), mutta vakavasti tehdyssä scifi-leffasta tällaista, ei perkele. Jollekin erilaisella (vinksahtaneella) ajatuksenjuoksulla varustetulle tämä voi tietty tipahtaakin, koska on tämä niin WTF-viemäriä.
Juonikuvio on sinänsä vähän sinne päin kuin kuuluukin, mutta kun jossain vaiheessa leffaa ryhdytään sekoittamaan aikajanoja ja madonreikiä evoluutioon, niin johan menee puurot ja vellit sekaisin. Ymmärrän kyllä, että ei scifissä kaiken tarvitsekaan olla selitettävissä, mutta jotain rotia silti. Tekele sortuukin näppäryyteensä täysin ja katsojapolon vitutuspuna nousee hilseeseen asti. Lisätään tähän valitusosastolle vielä näyttelijäpuoli: siis mitä helvettiä sellaisetkin ihan oikeat näyttelijät kuten Ben Kingsley, Edward Burns ja Catherine McCormack tekevät moisessa ripulissa. En nimittäin usko, että sitten joskus kiikkustuolissa keinuen tästä tekeleestä suvulleen viirit liehuen kertovat. Tokkopa ennakkoon tiesivät mihin päänsä pistivät ja sen kyllä huomaa innostakin vetää roolit.
Yhden pisteen elokuvaksi tämän nostaa se seikka, että suurin osa aikamatkoja järjestävän yhtiön tiimistä pistetään lihoiksi. Siinä ainoa valonpilkahdus. Ai niin, pistettiinköhän sittenkään, kun niillä aikajanoilla niin kovasti kikkailtiin. No vittu menköön se yksi piste, niin pääsee eroon tästä. Kertonee olennaisen tästä pätkästä. Minä en tätä ymmärtänyt ja onneksi olkoon, sekä osanottoni sille joka ymmärtää.

http://asoundofthunder.warnerbros.com/

1/5

The Invasion (2007)
(Oliver Hirschbiegel)

Vieras avaruusorganismi miehittää hitaasti, mutta salakavalan varmasti Telluksemme. Siinä lyhyesti scifi-jännärin The Invasion punainen lanka. Tahtipuikkoa leffassa heiluttaa kolmisen vuotta sitten loistavan Der Untergang - Perikato sotadraaman kipparoinut sakemanni Oliver Hirschbiegel. Vaikka tämä elokuva toimivaa ja ahdistavaa piinaa paikoin olikin, niin ei Hirschbiegel pääse kuitenkaan Perikadon tasolle. Näyttäisi muuten olevan tämä uudelleenversiointi sellaisesta scifi-klassikosta kuin Invasion Of The Body Snatchers. Remake siis, kuten nykyisin tuntuu suosittua olevan.
Juonesta: ilmakehässä tuhoutunut avaruussukkula tuo mukanaan maapallolle vieraan organismin, ja kohtahan se horna onkin valloillaan. Hissun kissun vaapula vissun ihmisten olemus alkaa muuttua, kun tartunta leviää salakavalien tunkeutujien puklaillessa limojaan ihmisten pärstille. Siitä pisteet tekijöille, ettei ole kuitenkaan lähdetty mihinkään Aliens-rappaukseen, vaan ahdistavan piinan pointtina onkin, ettet voi tietää kuka on jo muuttunut, ja kuka ei vieraan organismin orjaksi. Piinaava odotus on parempi tehokeino tässä elokuvassa, kuin yletön mesominen. Ei silti, kyllä parit onnistuneet tehosteet läjähtää silmille tässäkin, mutta ne eivät ole itseisarvona.
Pääosat on täytetty kovilla nimillä. Naispääosassa ahdistelee aina hyvä Nicole Kidman ja miespääosassa yrmistelee James Bondina tuttu Daniel Craig. Kun pääparina on tuota tasoa oleva kaksikko, niin eipä siinä muille näyttelijöille jää kuin statistin osa. Ohjaaja Hirschbiegel onnistuu luomaan osin tehokastakin jännitystä, mutta sortuu myös genrensä kliseisiin ja jopa kopiointiin loppupuolen toimintaosiossa. Ilmiselvät Matrix-tuntemukset on nimittäin aistittavissa lopun kahinoissa tunkeutujien jahdatessa Kidmanin roolihahmoa kuin agentti Smithin kopiot konsanaan. Tiedä sitten oliko tämä tarkoituksellista, mutta ei se ihan luontevallekaan tuntunut. Eli ei tämä aivan messevämmän lätkytyksen puolelle napsahda, mutta on parempaa keskitasoa kuitenkin, ja scifin ystävät viihtyvät nukkumatta reilut puolitoista tuntia tämän parissa. Mainittakoon loppuun vielä, että nukahtaa ei tätä katsoessa muutenkaan kannata, mikäli elokuvan teemaan on uskominen ;-]

http://theinvasionmovie.warnerbros.com/

3+/5

Lieksa! (2007)
(Markku Pölönen)

Tulipa sitten tämäkin viimeinkin katsottua, kun kerran DVD:lle julkaistiin. Sen verran teilaavaa kritiikkiä tästä ensi-iltansa aikaan kuuli, että eipä viitsinyt mennä elokuviin asti. Kyseessä pohjoiskarjalaisen elämänmenon kuvaajana tunnetuksi tulleen Markku Pölösen leffauutuus Lieksa! Elokuvan nimi on sinänsä kyllä varsin harhaanjohtava, sillä vaikka siitä Lieksaan menosta koko ajan elokuvassa höyrytään, niin eihän sinne sitten ikinä edes mennä. Ai hitsi, spoilasin...noh, eiköhän tuon pointin jo kaikki asiasta kiinnostuneet tienneetkin. Parempi nimi elokuvalle olisi ollut vaikka "Männäänkö minnekkää?".
Jonkinlainen aikuisten satuhan tämä ihan selvästi on, ja taiteellista, sekä "over the hilse and far away"-materiaalia muutenkin. Koppeloiden räätälisuvun matkalle kaukaiseen ja unelmien Lieksaan on ympätty kehystarinaksi ennakkoon paljon hypetetty rakkaustarina, joka kuitenkin vesitetään kaiken muun torspoilun ja kekkuloinnin alle. Torspoilulla ja kekkuloinnilla tarkoitan, että osin elokuvaa Pölönen heittää lähes myötähäpeää aiheuttavaa "pelleilyvaihdetta" päälle ja se laskee tarinan arvoa, kun kerran ilmiselvästi siinä on vakavamielinen sävy. Tai sitten allekirjoittanut ei vain tajunnut jujua, koska en mikään taide-elokuvan asiantuntija ole. Eipä silti on tuo Lieksan "Eldorado"-maine tarinassa sinänsä aika naseva pointti ;-)
On leffassa onneksi pienet hetkensäkin. Kauniisti kuvattuja komeita maisemia, laadukasta lavastusta ja hienoa musiikkia. Varsinkin Tuomas Holopaisen säveltämä ja Marco Hietalan komeasti tulkitsema tunnussävel While Your Lips Are Still Red on koskettavan kaunis. Harmi vaan, että sekin tulee vasta aivan lopussa.
Näyttelijäosasto on suomalaisittain eturivin porukkaa, mutta rooleista vain Sanna-Kaisa Palo Koppeloiden matriarkka Marttana ja Peter Franzén kusipäisenä Laszlona jäävät paremmin mieleen. Franzén oikeastaan varastaa koko shown perin pohjin röyhkeänä Koppeloiden suvun mustana lampaana. No joo, onhan se Jenni Banerjee Larana varsin kaunis ilmestys, mutta harmillisen ohueksi hänen roolinsa kuitenkin jää. Samuli Vauramolle hänen rakastettunaan jää oikeastaan vain rooli höpistä outoja kertojaäänenä, koska hänen varsinainen roolihahmonsa on mykkä. Jepjep.
Kokonaisuutena Pölösen Lieksa! tuntui kyllä pettymykseltä. Katsoo tämän kuitenkin yhden kerran erilaisena "taidepläjäyksenä", josta ei ymmärrä höykäsen pöläystä.

http://www.lieksaelokuva.net/

2+/5