Massiivisuuden ja monipuolisuuden triumfi

Tätä Nightwishin uutta Dark Passion Play-albumia on varmasti odotettu kuin sitä kuuta nousevaa monessa torpassa pitkin Suomenniemeä ja maailmaa. En ryhdy arvostelussa paneutumaan sen tarkempiin viiltäviin analyyseihin, enkä ulkomusiikillisiin seikkoihin, koska levystä on jo kirjoitettu siltä osin ihan osuvia ja asiantuntevia arvosteluja. Allekirjoittanut keskittyykin kappale kerrallaan omiin tuntemuksiin, sillä eikös musiikin ole tarkoituskin niitä tuottaa. Arvostelussa saattaa tosin vaikuttaa vuosikausia kestänyt fanituspohja kyseiseen poppooseen, mutta kai siellä rivien välissä sitä totuuden siementäkin löytyy ;-)
No niin, asiaan:


- The Poet And The Pendulum

Levyn avaajana toimii massiivisten kuorojen ja sinfoniaorkesterin ylitsevyöryvän pauhun täyttämä lähes 14 minuuttinen ja 5-osainen järkäle. Nightwishin biisintekijä Tuomas Holopaisen kahden vuoden takaisia tunnetiloja kuvaava eepos on yhtä tunteiden vuoristorataa alusta loppuun päättyen huikean kauniiseen "Mother And Father"-osaan ja laulajatar Anette Olzonin kertakaikkiaan upeasti tulkitsemaan lauluosioon. Väitänpä, että finaaliosan lauluosio on kauneinta ikinä mitä on NW:ltä kuultu. Upean monipuolinen ja monumentaalinen teos.
5/5


- Bye Bye Beautiful

Se kuuluisa erobiisi Tarja Turuselle. Musiikillisesti jatkumoa edellislätty Oncen Wish I Had An Angelille. Helpoimpia levyn biisejä omaksua, vaikkakin varsin tylyt lyriikat. Marco Hietalan karjunta kertsissä on totutun munakasta. Albumin kokonaisuudessa keskitasoa.
4/5


- Amaranth

Eka varsinainen sinkkubiisi ja levyn selkeästi popeimpia vetoja. Lopun kertosäkeen nostatus plussaa ja Aneten tulkinta toimii myös. Ollut sen verran jo voimasoitossa medioissa, että hieman jo kulumista. Keskitason biisi lätyllä.
4/5


- Cadence Of Her Last Breath

Murakkaa Emppu Vuorisen kitarointia ja helvetin massiivinen kertosäe. Anette vetää hienosti korkealta ja kovaa. Biisi on selkeästi hiteimpiä kappaleita lätyllä ja iskee kerralla tajuntaan kuin muinaishirviö Balrogin ruoska. Levyn parempaa laatua.
4.5/5


- Master Passion Greed

Synkkä tylytys Turusen managerisiipalle. Perkeleen aggressiivinen alku ja on varmasti nopeinta NW:tä ever. Varsin tylyä tilitystä lyriikoissa. Lopun sinfoniaorkkavyörytys murskaa kaiken alleen ja on sekin varmasti yksi NW:n järeimmistä osuuksista tällä saralla.
4.5/5


- Eva

Nettisingle ja oikeastaan levyn ainoa selkeä balladi. Rauhallinen aloitus ja biisi kasvaa Nightwish-slovareista totutusti loppua kohden. Kaunis melodia ja kirpakka Empun soolo. Levyllä keskitasoa.
4/5


- Sahara

Kertakaikkisen hieno intro, jonka jälkeen siirrytään upeisiin itämaisiin tunnelmiin. Aivan huikea kertosäe ja massiiviset kuorot, sekä sinfoniaorkesteri jytistelee valtavalla voimalla. Aneten lopun joikaus on sekin messevän kuuloista ja toimii. Levyn parhaimmistoa.
5/5


- Whoever Brings The Night

Vuorisen Empun tekemä biisi ja valitettavasti se ei ole iskenyt tähän osoitteeseen vieläkään. Ei biisi mikään kehno ole, mutta tämän levyn kovassa tasossa se erottuu kyllä heikompana. Kitaratyöskentely ja orkesteriosuudet ovat kylläkin varsin murakat.
3.5/5


- For The Heart I Once Had

Kappaleen alku on albumin selkeästi kevyintä ja popinta osaa, mutta onneksi kertsissä sitten rysäytetään kunnolla sinfoniaorkesterin avulla. Kertosäe onkin mukavan iso ja pelastaa muuten hieman löysähkön biisin kuiville.
4-/5


- The Islander

Hietalan tekemä irlantilaistyylinen akustinen pala. Alun akustinen rumpu on mielenkiintoisen kuuloinen ja Marcon tulkinta kappaleessa sävykästä. Anette duetoi Hietalaa osassa biisiä. Mukava tasaannuttaja kaiken massiivisen vyöryn jälkeen. Lopun aaltojen ääni toimii hyvänä siltana seuraavaan biisiin ja mukava oivallus muutenkin.
4+/5


- Last Of The Wilds

Levyn rempseä instrumentaaliralli, jossa perisuomalainen kantele ja kelttisoittimet lyövät kättä sulassa sovussa. Kun sulkee silmänsä, niin voisi melkein kuvitella Keski-Maan Hobittilassa pidettävät juhlat, jossa riehaantuneet hobitit vetävät kahmalokaupalla ölssiä ja tanssivat itsensä uuvuksiin. Lopun rauhoittava kanteleosio on riipaisevan kaunis.
4+/5


- 7 Days To The Wolves

Albumin massiivisimpia vetoja. Kertosäe on ISO, sekä sinfoniaorkan ja kuorojen pauhu valtava. Biisi on jotenkin kaksijakoinen rumpali Jukka Nevalaisen tanakasti jytkyttelemän ja patarumpujen komppaaman osion toimiessa puolenvälin paikkeilla vedenjakajana kappaleen lopun vieläkin isompaan paisutteluun. Sekä Marco että Anette pääsevät loppuosassa huutamaan keuhkonsa pihalle. Monumentaallisen hieno jytistely. Tätä kun luukuttaa isolla, niin ämyrit huutaa Niveaa ja naapurit Hoosiannaa.
5/5


- Meadows Of Heaven

Viimeinen biisi alkaa hillityn kauniina balladina kasvaen minuutti minuutilta yhä suurempiin mittoihin. Kertakaikkisen hieno melodia ja Aneten upea tulkinta saavat ihokarvat pullistelemaan nahkasta läpi ja kyynelkanavatkin ovat lähellä ilmoittaa olemassaolostaan. Empun kitarasoolo on myös korviahivelevä. Kauniit lyriikat ja lopun valtaisa sinfoninen paisuttelu soul-laulajineen ja gospel-kuoroineen on lähes hurmoshenkistä kuultavaa. Todella kaunis päätös hienolle albumille.
5/5


Tämän digipackin mukana tulee myös instrumentaaliversio koko albumista. Tämä on hieno asia, sillä tuntuu, että varsinkin näistä massiivisimmista kappaleista löytyy vieläkin enemmän sävyjä instrumentaaleina. Levyn kansilehti komeine kuvituksineen on sekin aivan helvetin upea.
Kiitos ja kumarrus Nightwish!
Siinäpä sitä biisi kerrallaan arviointia ja Dark Passion Play-albumin kappaleiden keskiarvoksi näyttäisi napsahtavan likiarvo 4.37, joka pyöristettynä allekirjoittaneen asteikolla menee 4.5:een.
Siinä arvosanassa siis kiteytyy uusi alku NW:lle ja kaikkien vaiheiden jälkeen albumi on varsin hieno tuotos.

http://nightwish.com/

4.5/5