Hevimpi HIM

HIM ei ole enää pop. HIM on heavy. Siinä pähkinänkuoressa päällimmäiset tuntemukset upouudesta Venus Doom-rieskasta.
Veikkaanpa, että tämä varsin selkeä tyylinmuutos tulee losauttamaan monen entiseen lovemetal-tyyliin tottuneen fanin leuat kanveesiin. Toki muutamassa biisissä on tuttuja elementtejä iskevine pop-melodioineen ja laulaja Ville Valon haikeine huokailuineen, mutta yleisilme on raskas sekä synkkä ja osin jopa doom-metalliin vivahtava. Kitaravetoisuus on lisääntynyt rutkasti ja useassa biisissä kitaristi Mikko "Linde" Lindströmin riffeissä on ihan selkeitä Black Sabbath-tuntemuksia. Kirjoittaneelle tämä ei ole yhtään huonompi juttu, sillä onhan maestro Tony Iommi taatusti aikamme legendaarisimpia heavyrock-kepittäjiä ja hänen riffeihinsä koko heavyrock kulminoituukin.
Biisejä on oikeastaan turha ryhtyä niputtamaan, mutta ehkä suurimmaksi helmeksi nousee reilu kymmenminuuttinen Sleepwalking Past Hope, jossa raskas sabbathmainen doom-riffittely yhdistettynä melankoliseen melodiaan toimii kuin se kuuluisa Pendolinon paskahuussi. Lisäksi Valon tulkinta on yllättävänkin väkevä. Biisin lopun Led Zeppelin/Doors-tyylinen trippailuosuus on sekin veikeä Valon kiljahdellessa muikeasti. Samanlaisia viboja aiheuttaa levyn finaali Cyanide Sun. Raskaasti riffitelty melankolinen balladi jyrää hienosti levyn maaliin.
Entiseen lovemetalliin tottuneille faneille kolissee parhaiten Love In Cold Blood, The Kiss Of Dawn ja Dead Lover's Lane-kappaleet, jotka ovat selkeimmin entistä HIM:iä tuttuine elementteineen, joskin näissäkin biiseissä on varsin raskaita osia.
HIM on tehnyt vuosikausiin parhaimman levynsä, ellei jopa kaikista parhaimman. Se selviää sitten useampien kuuntelujen jälkeen ja joka tapauksessa vitun toimiva tämä linjanmuutos raskaammaksi on.

http://www.heartagram.com/

4.5/5