keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

El Orfanato aka The Orphanage (2007)
(Orpokoti)

(Juan Antonio Bayona)

Tällä kertaa osui töllötykseen todella toimivaa jännäilyä tekijäkaartilta. Entinen orpokoti toimii ympäristönä tässä espanjalaisen Juan Antonio Bayonan ohjaamassa ja meksikolaisen fantasiaguru Guillermo Del Toron (tuttu mm. Pan's Labyrinth) tuottamassa tehokkaassa pelottelussa.
Juonesta ei oikein enempiä passaa paljastaa kuin, että kaltoin kohdellut orpolapset saapuvat kummittelemaan taannoin orpokotina toimineeseen suureen kartanoon. Tehokasta hiustennostattelua ja kananlihalle lävähtelyä on tiedossa useampaan otteeseen. Hieno tarina pitää tiukasti otteessaan loppuun saakka ja se loppuratkaisu onkin sitten vaikuttava.
Pääosassa tulkitsee upeasti televisiosarjasta
Serranon perhe tuttu Belén Rueda, jolla on oma tärkeä osansa orpolasten tarinassa kannettavana. Häntä komppaa ihan menevästi aviomiehenä Fernando Cayo, mutta hän jää kuitenkin Ruedan hienon suorituksen jalkoihin.
Mainittakoon muuten sitten seuraavaksi, että millähän ihmeen perusteella elokuva on saanut vain K-13-leiman täällä Suomessa!? Onkohan ikärajan säätäjä edes vaivautunut katsomaan koko rainaa, kysyn vaan. Leffan pelotteluainekset ovat paljon tuota ikärajaa rankemmat ja moni ison rahan K-15-jenkkikauhuilu on esiteinianimea tämän rinnalla. Ainoa veruke, millä tuota K-13 ikärajaa voisi perustella on veren näyttämisen vähyys, mutta kyllä sitä karmealla tunnelmalla saa paljon pahempaa aikaan. Voi nimittäin kolmetoistakesäisellä olla jännäscheisset pökässä pitempäänkin ja jopa psyykettäkin riepoa leffan jälkeen, kun tällainen useammatkin pelottelut nähnyt vanha jääräkin oli reippaasti kananlihalla.

Pähkinänkuoressa: varsin toimivaa ja tehokkaan kylmäävää hyvällä tarinalla varustettua eurokauhua. El Orfanato pieksää nämä tusinasäpsäyttely Kaunat ja muut jenkkipelottelut kevyesti 6-0.
Ja vielä kerran; älkää vaan antako tuon ikärajan hämätä.

http://www.theorphanagemovie.com/


4.5/5


Ei kommentteja: