Mokoma - Luihin ja ytimiin (2007)

1. Sinä Riität
2. Nujerra Ihminen
3. Veriveljet
4. Entistä Ehompi
5. Kolmannen Asteen Kuulustelu
6. Sahalaita
7. Turvaa Selusta
8. Sarvipää
9. Marras
10. Irvikuva
11. Luo Nahka, Luo Sisus
12. Ammu, Hautaa ja Vaikene

Lappeenrannan möykkäpartio Mokoma on juuri rykäissyt uuden tiukasti tykittävän ja samalla monipuolisenkin kiekon pellolle. Luihin ja ytimiin-rieskassa on totutun trash-mätön ohella jopa black metal-vaikutteita ja vastapainoksi ehkä kuulijaystävällisintä Mokomaa ikinä. Laulaja Marko Annalan lyriikat ovat taas totutun oivaltavia. Annalan tulkintaa ei voi olla edelleenkään ihailematta, sillä sen verran monipuolinen tulkitsija hän on melodisen laulun kirkkaudesta karuun death metal kurlaukseen ja aina äärimmäiseen black metal-rääkimiseenkin. Huh huh, ei nimittäin monen keuhkot ja kurkku tuohon riitä.
Kuten jo mainittua, monipuolisuutta löytyy ja esiteltäköön äärilaidoista vaikka Kolmannen asteen kuulustelu, jossa Annalan äänihuulet kirkuvat taatusti niveaa äärimmäisen kireässä huudossa. Eikä Sahalaita-biisikään yhtään helpommalla äänijänteitä päästä ja myös Irvikuva-kappaleessa tempo ja karjunta-aste on vallan huikeissa lukemissa. Toisesta laidasta löytyykin se "popein" Mokoma-veto eli Marras, joka on häpeilemättömän melodinen ja kevytkin viisu Mokoman mittapuulla, mutta vitunko väliä, kun kerran kappale toimii sanoituksia myöten. Kertosäe on kerrasta päähän liimautuva ja biisi kelpaisikin soimaan jopa kevyemmänkin musiikin radiokanavien soittolistoille. Entistä ehompi-veisu edustaa sekin tätä melodisempaa Mokoma-osastoa, mutta on kuitenkin astetta raskaampi kuin Marras-kappale.
Omia suosikkejani kiekolla edustavat timmisti mättävä Nujerra ihminen, jossa on hienot lyriikat ja tosi makea kitarariffi. Kasibiisi Sarvipää on Slayer-tyylistä, mutta melodista mättöä, jossa killeririffejä suorastaan vilisee. Tykittää nimittäin lujaa ja tämä biisi saa varmasti porukan keikoilla moshaamaan tukat putkella. Kolmantena helmenä pomppaa levyn päättävä Ammu, hautaa ja vaikene, joka rouhii pallit rusinoiksi murakalla jyräyksellään. Tiukkoja kitarariffejä ja tanakkaa rumputulta löytyy, sekä Annalan väkevää tulkintaa. Lopun kitaramelodia kakkoskitarasahauksineen on hienoa kuultavaa. Mainio lopetus "Mokomalaisittain" varsin monipuoliselle albumille.
Uskottava se on, että Etelä-Karjalan mättöorkesteri jaksaa vielä yllättää. Ei pidä ollenkaan erehtyä luulemaan, että edessä on vain yksipuolista jyystöä. Lappeenrannan sälleillä löytyy kuulkaa ässiä hihoistaan.

http://www.mokoma.com/

4/5