Tulitetilite

KABOOM, BUTUM, RYSKIS, JYSKIS, PTHIUU, SWOOSH, RÄKS, BOJONJONG!
Siinäpä äänikuvia mitä kohta on taas kerran edessä. Taivaalle ja osin kanssaihmisten niskaan syydetään tämän illan ja ensi yön aikana hillitön tulitetsunami ja aamulla sitten tsekataan mitähän jäseniä on kropassa tallella tällä kertaa.
Joku journalisti kolumnissaan tässä taannoin ilmaisi muuten huolensa näitten tulitteiden alkuperästä, että pikku kätöset jossain kämäisessä tehtaassa in the middle of fucking jungle tuolla idän suunnalla niitä pakertavat päivät pitkät kasaan. Me länkkärit saamme sitten paukutella nämä halvalla tuotetut pommit ja raketit hyvällä omallatunnolla ilmoille. Jepjep. Just close your eyes my friend and know nothing.
Ai, että mistä moinen tilitys? Noh, allekirjoittanut on "pakotettu" osallistumaan tänä iltana tähän turhuuksien rovioon. Pitääkö niitä ostaa niin mothafucka much, että on oltava vittu pataljoonan verran porukkaa ampumassa, että ehtii syytää ne silpuksi ennen aamukuutta? Yhym, I'm just asking one time.
Anyways, hyvää Uutta vuotta, for fuck's sake ;-)

1408 (2007)
(Mikael Håfström)

Kauhukirjailija Stephen Kingin teoksista on aikojen saatossa tehty joko paskoja tai onnistuneita versiointeja filmille. Nyt katsastukseen osunut hänen novelliinsa pohjautuva ruotsalaisen Mikael Håfstömin ohjastelema 1408 kuuluu tähän onnistuneempien joukkoon. New Yorkin Dolphin-hotellin pahamaineiseen huoneeseen numero 1408 majoittuvasta kauhukirjailijasta (ylläri pylläri) kertova pelottelu saa aikaan muutamat ihan mojovat niskavillojen nostatukset, joten voitaneen puhua asiansa ajavasta pätkästä.
Juonesta: John Cusack näyttelee onnistuneesti lapsensa ja suuntansa menettänyttä kirjailijaa, joka saa postiinsa kortin New Yorkissa sijaitsevasta hotellista, jonka yhdessä huoneessa on tapahtunut vallan karmeita tapahtumia. Noh, totta kai kyynisen kauhukirjailijan mielenkiinto tällaisesta herää ja pian ollaankin kyselemässä huoneen 1408 avainta. Hotellinjohtajan (Samuel L. Jackson) pyynnöistä huolimatta kirjailija haluaa välttämättä asettua yöksi kirottuun huoneeseen ja matka painajaiseen voi alkaa. Juonesta ei voi spoilaamatta enempää paljastaa kuin, että mielensyövereitä kaivelevaa kauhua on roppakaupalla tarjolla Cusackin roolihahmolle ja katsojalle jo mainittuja ihokarvaosaston nostatuksia.
1408 on tujakka painajaismainen sukellus ihmismielen pimeisiin puoliin ja lajityypissään onnistunut. Lisätään tähän loppuun vielä, että toiminee parhaiten yksin katsottuna ja vaikka pikku krapulan pelkotiloissa ;-)

http://www.1408.fi/
http://www.1408-themovie.com/

4/5

I Am Legend (2007)
(Francis Lawrence)

Mies ja schäfer, sekä viruksen autioittama New York. Ei mitään tietoa muista ihmisistä. Yöllä viruksen saastuttamat mutanttimöröt kömpivät koloistaan etsimään pureskeltavaa. Kuullostaako tutulta? No joo, onhan näitä samankaltaisia viruszombeiluja tehty tukuttain, mutta ei tämä Will Smithin tähdittämä scifikauhuilu I Am Legend todellakaan genrensä huonoimmasta päästä ole.
Smithin esittämä armeijan virologi siis on jäänyt yksin New Yorkiin ja yrittää etsiä vastalääkettä syöpälääkkeestä alkunsa saaneeseen ja uhrinsa raivohulluksi tekevään tautiin. Smithin roolihahmo Robert Neville on sattumoisin immuuni tälle hanakasti kimppuun käyvien ja pirullisen vikkelien örkkien levittämälle virukselle, joten mikäs siinä on kokeita tehdessä ja uusia koekappaleita metsästellessä. Ohessa lähetellään koiran kanssa istuskellen radioviestejä maailmaan kontaktin toivossa ja treenataan kämpillä kuntoa.
Autio New York on alkupuolellaan vaikuttavan näköinen ja digitalisoidut peurat ja jopa leijonatkin pomppivat vauhdikkaasti pitkin katuja. Yöaikaan alkavat sitten näiden pimeissä taloissa ja kellareissa piileskelevien friikkilaumojen pippalot, koska poloisten UV-suojakerroin on päivänvalossa kehnomman puoleinen. Loppupuolella leffa sortuu hieman genrensä kliseisiin, mutta parit kirpeät juonenkäänteet pitävät kyllä kyllästymisasteen kaukana.
Musiikkivideoilla mainetta luonut ohjaaja Francis Lawrence osaa pitää yllä kihelmöivää tunnelmaa sekä vauhtia ja Will Smith pääosassa vetää yksinäisen ja synkänkin roolinsa pätevästi himaan. Muutenkin elokuvan kokonaisvire on aika lohduton, joten ei tätä ihan pahimmissa kaamosdebiksissä ehkä kannata mennä katsomaan.
Ihan toimiva tulevaisuudenvisio, ja kuten jo mainittua alkupuolen kuvaukseltaan hyvinkin vaikuttavaa.

http://iamlegend.warnerbros.com/

4-/5

Top kolmoset 2007

Se on taas aika niputtaa vuoden elokuva-ja musiikkitarjonta eli laitetaanpas oma lista parhaista. Taso olikin tänä vuonna varsin laadukasta ja muutamia tosi helmiäkin pärähti markkinoille sekä leffa, että musiikkirintamalla.
Ulkomaisella leffaosastolla erottui selvä ykkönen, mutta seuraavat sijat olivatkin pulmallisempia. Kotimaisen elokuvan kohdalla tulikin katsottua juuri sopivasti kolme tämänvuotista leffaa, joten se genre oli helppo pala. Kotimainen albumirintama oli todella tasokas ja valinnat olivat ykköstä lukuunottamatta melkoinen pala purtavaksi. Ulkomaiset levyt olivatkin sitten helpompi nakki. Musiikkidvd-osastolla ei tullut katsottua kuin yksi tänä vuonna ilmestynyt dvd, mutta eipä sille ainoalle katsotulle olisikaan ollut muista mitään vastusta.
Mennäänpäs kirjoittaneen listaan ja eri mieltähän saa tottakai olla :-)


Ulkomainen elokuva

1. Eastern Promises [David Cronenberg]
2. Perfume: Story Of A Murderer (Parfyymi) [Tom Tykwer]
3. Grindhouse: Death Proof & Planet Terror [Quentin Tarantino & Robert Rodriguez]


Kotimainen elokuva

1. Miehen työ [Aleksi Salmenperä]
2. V2 - Jäätynyt enkeli [Aleksi Mäkelä]
3. Suden vuosi [Olli Saarela]


Ulkomainen albumi

1. Black Sabbath: The Dio Years
2. Led Zeppelin: Mothership (The Best Of)
3. Kamelot: Ghost Opera


Kotimainen albumi

1. Nightwish: Dark Passion Play
2. Sonata Arctica: Unia
3. Ghost Brigade: Guided By Fire


Musiikkidvd

1. Heaven And Hell: Radio City Music Hall Live

3:10 To Yuma (Klo 15.10 lähtö Yumaan) (2007)
(James Mangold)

Jes, westerniä tällä kertaa. Kyseessä uudelleenversiointi Elmore Leonardin novelliin pohjautuvasta 3:10 To Yuma-länkkäristä. Delmer Davesin orkkisversio on näemmä saanut päivänvalonsa 1957 eli tasan 50 vuotta sitten, joten tättärää kahvia ja pullaa pöytään. Mutta palataan tähän James Mangoldin onnistuneesti kipparoimaan remakeen.
3:10 To Yuma on perinteitä kunnioittava western, jossa on modernin länkkärin vaikutteita esim. Clint Eastwoodin Unforgiven (Armoton) ja Sam Peckinpahin The Wild Bunch (Hurja joukko) tyyliin. Vaikutteet näkyvät lähinnä reippaana ryöpsähtävän väkivallan, sekä karskin, mutta reilun lännenmiehen kuvauksessa. Leffan kuvaajalle (Phedon Papamichael) on muuten annettava erityismaininta ja New Mexicossa kuvatut avarat maisemat hehkuvat komeasti eri väreissään. Mainittakoon vielä, että loppuosan ammuskelusessio on kirjoittaneen mielestä westernien klassikkoainesta.
Näyttelijäosasto on kovaa tasoa. Kahdessa pääroolissa vaikuttavat Russell Crowe ja Christian Bale, joten eipä voi valittaa roolituksista. Crowella ja Balella on riittävästi karismaa tällaisiiin karskien äijien rooleihin ja varsinkin Crowe rosvopäällikkö Ben Wadena on vakuuttava. Bale synkistelee hänkin sopivan karheasti köyhänä karjatilallisena. Lisätään tähän vielä Crowen johtaman rikollisjoukkion kakkosmiehenä hyytävästi vetävä Ben Foster, joka tuntuukin viime töissään leimaantuneen näihin psykopaatin osiin.
Westernin ystävät: länkkäri on palannut väkevästi. Parasta lajissaan sitten Eastwoodin Armottoman ja suosittelen ihan muillekin hyvin tehdyn elokuvan ystäville.

http://www.310toyumathefilm.com/

4+/5

Mokoma - Luihin ja ytimiin (2007)

1. Sinä Riität
2. Nujerra Ihminen
3. Veriveljet
4. Entistä Ehompi
5. Kolmannen Asteen Kuulustelu
6. Sahalaita
7. Turvaa Selusta
8. Sarvipää
9. Marras
10. Irvikuva
11. Luo Nahka, Luo Sisus
12. Ammu, Hautaa ja Vaikene

Lappeenrannan möykkäpartio Mokoma on juuri rykäissyt uuden tiukasti tykittävän ja samalla monipuolisenkin kiekon pellolle. Luihin ja ytimiin-rieskassa on totutun trash-mätön ohella jopa black metal-vaikutteita ja vastapainoksi ehkä kuulijaystävällisintä Mokomaa ikinä. Laulaja Marko Annalan lyriikat ovat taas totutun oivaltavia. Annalan tulkintaa ei voi olla edelleenkään ihailematta, sillä sen verran monipuolinen tulkitsija hän on melodisen laulun kirkkaudesta karuun death metal kurlaukseen ja aina äärimmäiseen black metal-rääkimiseenkin. Huh huh, ei nimittäin monen keuhkot ja kurkku tuohon riitä.
Kuten jo mainittua, monipuolisuutta löytyy ja esiteltäköön äärilaidoista vaikka Kolmannen asteen kuulustelu, jossa Annalan äänihuulet kirkuvat taatusti niveaa äärimmäisen kireässä huudossa. Eikä Sahalaita-biisikään yhtään helpommalla äänijänteitä päästä ja myös Irvikuva-kappaleessa tempo ja karjunta-aste on vallan huikeissa lukemissa. Toisesta laidasta löytyykin se "popein" Mokoma-veto eli Marras, joka on häpeilemättömän melodinen ja kevytkin viisu Mokoman mittapuulla, mutta vitunko väliä, kun kerran kappale toimii sanoituksia myöten. Kertosäe on kerrasta päähän liimautuva ja biisi kelpaisikin soimaan jopa kevyemmänkin musiikin radiokanavien soittolistoille. Entistä ehompi-veisu edustaa sekin tätä melodisempaa Mokoma-osastoa, mutta on kuitenkin astetta raskaampi kuin Marras-kappale.
Omia suosikkejani kiekolla edustavat timmisti mättävä Nujerra ihminen, jossa on hienot lyriikat ja tosi makea kitarariffi. Kasibiisi Sarvipää on Slayer-tyylistä, mutta melodista mättöä, jossa killeririffejä suorastaan vilisee. Tykittää nimittäin lujaa ja tämä biisi saa varmasti porukan keikoilla moshaamaan tukat putkella. Kolmantena helmenä pomppaa levyn päättävä Ammu, hautaa ja vaikene, joka rouhii pallit rusinoiksi murakalla jyräyksellään. Tiukkoja kitarariffejä ja tanakkaa rumputulta löytyy, sekä Annalan väkevää tulkintaa. Lopun kitaramelodia kakkoskitarasahauksineen on hienoa kuultavaa. Mainio lopetus "Mokomalaisittain" varsin monipuoliselle albumille.
Uskottava se on, että Etelä-Karjalan mättöorkesteri jaksaa vielä yllättää. Ei pidä ollenkaan erehtyä luulemaan, että edessä on vain yksipuolista jyystöä. Lappeenrannan sälleillä löytyy kuulkaa ässiä hihoistaan.

http://www.mokoma.com/

4/5

Shoot 'Em Up (2007)
(Michael Davis)

Voi helevata, että nyt lähti...nimittäin mopo käsistä tässä leffassa. Shoot 'Em Up on nimensä veroisesti ennennäkemättömän hillitöntä ammuskelua ja muutakin teilaamista vajaa puolitoista tuntia. Hengähdystaukoja ei pätkässä ole oikeastaan yhtään ja nonstop-hurmeinen mättö vyöryy silmille niin, että väliin jo naurattaa. Todennäköisesti se varmaan on ollut leffan pointtinakin. Toivottavasti.
Tutut kasvot Clive Owen, Monica Bellucci ja luonnenäyttelijänä paremmin tunnettu Paul Giamatti siis riehuvat pääosissa tässä Michael Davisin kipparoimassa ja juoneltaan älyttömässä (en jaksa edes kertoa) toimintavyöryssä, jossa ei ajattelunappia tarvitse. Mättöä on niin valtavasti, ettei kaikkia kohtauksia enää erota toisistaan, vaan tuntuu, että koko leffa on yksi pitkä toimintatykityskohtaus. Hevirokki pauhaa jytäkästi ammuskelun taustalla ja raatoa tulee niin, ettei "body count-prosessori" meinaa mukana pysyä.
Owenin tarkoituksellisen ultratökeröt onelinerit ja hänen ahkeraan popsimilleen porkkanoille keksityt uusiokäyttömallit täydentävät hurjaa tapporallia. Bellucci enimmäkseen esittelee varsin hyvin muodostunutta rintavarustustaan ja suorittaa siinä ohessa totutusta poikkeavan ja luoteja vilisevän paneskelusession Owenin kanssa. Giamatti tyytyy roolissaan lähinnä irvistelemään ilkeästi megamulkvistina tappajana ja onnistuukin siinä ihan ok. Muitten osien esittäjät saavatkin sitten pääasiassa olla ottavana osapuolena massiivisessa lyijytuiskussa.
Tämä elokuva jakaa melko varmasti mielipiteitä. Osa antanee sille täydet pisteet älyvapaasta rappaamisesta ja osa teilaa sen alimpaan syöveriin. Itse päädyin harkinnan jälkeen "tyydyttävä miinukseen", koska on hektisessä mesomisessa hetkensäkin, jos vaan yhtään pystyy nakkaamaan aivot narikkaan. Epäuskottava ja heppoinen juonikuvio estää kuitenkin hyvän arvosanan puolelle kallistumista.
Katsokaa ihmeessä, jos tällainen älyvapaa nonstop-tykitys vaan yhtään iskee. Voin kertoa, että sitä on riittävästi.

http://www.shootemupmovie.com/

3-/5

30 Days Of Night - 30 päivää kaamosta (2007)
(David Slade)

Alaskan pohjoisosan kuukauden kestävä talviyö ja muusta maailmasta eristyksissä oleva pikkukaupunki. Siinäpä puitteiltaan vallan sopivasti katettu ruokapöytä valonaroille ja verenhimoisille vampyyreille.
Kauhu/toimintaheebo Sam Raimin tuottama ja David Sladen tyylillä ohjaama todella häijy ja verinen vampyyriraina laittaa genreään reippaasti uuteen muottiin. Kerrottakoon muuten, että tämä(kin) leffa on saanut vaikutteensa sarjakuvasta, joiden siirto valkokankaalle tuntuu olevan nykyään oikein muotia.
30 Days Of Night-kauhupätkän vampyyrit eivät ole todellakaan mitään muodikkaita "goottimörköjä", vaan vallan vikkeläliikkeisiä ja hurjia petoja, joista on vampyyritarujen glamour kaukana. Jo haiden purukalustoa muistuttava karmaiseva hammasrivi on totutusta poikkeavaa katsottavaa ja muutenkin veikkosten habitus on vittumaisen häijy. Mainittakoon vielä näitten verenimijöiden korviaraastava ja selkäpiitä karmiva kirkuna, sekä vampyyrien omalla kielellä sihistyt synkät repliikit, niin siinäpä sitä jo onkin mukavasti uutta entisiin kliseisiin.
Josh Hartnett vetää "kiiltokuvarooleistaan" poiketen tällä kertaa verevän pääroolin Barrow'n eristyneen pikkukaupungin sheriffinä, joka yrittää pitää kaupunkilaisiaan hengissä piirityksessä kuukauden pimeän ajan. Naispääosassa Hartnettin ex-vaimoa esittävä Melissa George on ihan näpsäkkä ilmestys, ja kyllähän ne asiaankuuluvat kauhistuneet ilmeilytkin häneltä luonnistuu.
Verta hanget punaisenaan, irtopäitä yms. silppua yllin kyllin, sekä ahdistavan hyytävää kauhua pimeässä kaupungissa piileskeville siis piisaa, ennenkuin se aurinko seuraavan kerran sinne horisonttiin lävähtää. Parit tujakat ylläritkin napsahtaa juonenkäänteissä, ja muutenkin tällainen genreä uudistava leffa on aina tervetullutta.
Vallitsevaan vuodenaikaamme todella hyvin sopivaa synkkäilyä ja verisen vampyyrileffan ystävät saavat varmasti nannaa kahmalokaupalla.

http://www.sonypictures.com/movies/30daysofnight/index.html

4+/5