Melodisuuden ja mätön liitto

No perskeles! Taas liittyy yksi rautainen lenkki Suomi-metallin jatkumoon. Pohjois-Pohjanmaalta ponnistaa melodista metallia ja raivokkaampaa mättöä yhdistelevä iRonica, joka lataa taululle laadukkaan debyyttinsä Consequences.
Heti ei ihan samantyylistä hevipumppua Suomenniemeltä mieleen tule, ja ehkä suurimpana syynä tähän on bändin näpsäkkä laulajatar Elina "Iron" Järn (nimikikkailua, jepjep) ja hänen rosoisen räyhäävä tulkinta. Välillä laulajatar kujertaa kauniisti kuin enkeli ja seuraavassa hetkessä sieltä kurkusta ryöpsähtääkin sellaista sirkkelin lailla repivää kirkunaa, että lasit vaan helisee. Assosiaatioita tulee kirjoittaneelle tulkinnasta germaanien metal queen Doro Peschiin, mikä ei ole ollenkaan huonompi asia se. Toki Järnin laulanta on silti ihan itseään ja sanoisinpa, että jäljittelemätönkin.
Jos on laulupuoli kunnossa, niin samaa voi sanoa kitaraosastosta. Ville "Nepal" Palinin skeba riffimyrskyää murakasti ja lisäksi kitaristi kurittelee lankustaan timakan kirpakoita sooloja. Koskettimet antavat yhtyeen soitolle kivan mausteen ja pehmentävät väliin melko ankaraksikin äityvää tykitystä.
Tasalaatuisen tiukasta debyytistä nostaisin framille neloskappaleen Make Me Whole Again, jossa on varsinainen killerikertsi ja kirpeät kosketinkilkuttelut. Kitarasoolo on sekin vetävän mehevä. Vitosveisu Backstabber edustaa sitten tätä rankempaa mättöä ja tästä voisi moni rujommankin metallin edustaja olla ylpeä. Kertosäe on sanoisinko jotenkin Lullacry-tyyppinen, mikä hieman pehmentää ankaraa jyräystä. Kitarasoolo zipaleessa on varsin tasokas revitys. 6. tykitys Fragile Devoted Disgraced sisältää In Flames-tyylistä jyräävää kitarointia ja Järnin sielua repivää ja räyhäävää tulkintaa. Laulajatar kurittaa kurkkuaan viiltävästi ääni lähes särkymisen partaalla ja studiossa on luulenpa ollut mikkifiltterille käyttöä. Yhdeksäs veto Fear For Lust edustaa albumin melodisempaa ja pehmeämpää osastoa, sekä Järnin herkempää ja kauniimpaa laulantaa, ja kappale omaa huikean tarttuvan kertosäkeen. Vielä kerran on mainittava kitaroinnin olevan totutun munakasta ja pääseepä biisissä bassokitarakin vellomaan mukavasti pintaan hiljaisemmissa osissa. Finaali Before The Leaves Fall on erittäin kaunis voimaballadi, joskaan lieviltä alkuaikojen HIM-assosiaatioilta ei voi täysin välttyä tietyissä koskettimien kilahteluissa ja aivan lopun mieslaulutaustoissa. Ei tämä kuitenkaan mikään pastissi, tai ainakaan hiilikopio HIMin mahtihitureista ole, vaan vaikutteet korkeintaan kuuluvat. Järnin tunteikas laulu on kappaleessa heleän rauhoittavaa kaiken räyhäämisen jälkeen ja osoittaa, että slovariosastokin on hyvin hallussa.
Kovatasoinen debyyttilevy jo ennestään timantinkovaan suomalaisen metallin rintamaan ja ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen tuotos. Mikäli jo edellämainittu Doro Pesch-vivahteinen laulu yhdistettynä Lullacry-tyyliseen melodiseen hevirokkiin ja osin nopeatempoiseen, sekä rankkaankin mättöön toimii, niin johan pistää tämä rieska niskaa nykimään ja bassarijalkaa nakuttamaan.
Tämä setä tykkäsi kovastikin eli osui ja upposi.

http://www.ironicarocks.com/

4.5/5

Tasuri Ibroxilla

Suosikkiporukka Rangers venyi kuin venyikin 0-0 tasuriin suurta ja mahtavaa Barcelonaa vastaan jalkapallon Mestareiden liigan lohkovaihematsissa kotonaan Glasgow'n Ibroxilla. Toki Gersiä vietiin varsinkin ensimmäisellä puoliajalla kuin metrin mittaa, mutta loppua kohden oli Glasgow'n sinisillä maalikin todella lähellä.
Se on muuten aina ihokarvoja nostattavaa toimintaa, kun täpötäysi Ibrox huutaa kitapurjeet pellolla. Siellä jos missä yleisö on se 12. pelaaja.
Hyvä taistelu Gersiltä. Tästä on hyvä jatkaa.

http://www.rangers.premiumtv.co.uk/page/Welcome

Verenjano

Vaihteeksi vampyyritarinaa eli timmi aasialaismimmi Lucy Liu metsästää tappajiaan Sebastian Gutierrezin ohjastelemassa modernissa vampyyritarinassa Rise: Blood Hunter. James D'Arcyn näyttelemän vampyyrin johtama leegio on siepannut hänet pesäpaikkaansa ja tehnyt hänestä elävän kuolleen. No, eihän tämmöinen peli vetele ja Liun esittämä hahmo pistääkin hurmeisesti ranttaliksi etsiessään kirotuksi tekijöitään.
The Shield-poliisisarjasta tuttu kalju karju Michael Chiklis on kolmannessa pääosassa joukkion jäljille pääsevänä poliisietsivänä, ja hänellä onkin omat syynsä, sillä samainen vampyyriporukka on siepannut ja tappanut aikoinaan hänen teini-ikäisen tyttärensä.
Lucy Liu on varsin vetävä pääosassa verenjanon riivaamana tappajana ja mikäs hänen tiukkaa kroppaansa on muutenkin ihaillessa. Paljasta pintaa on siis tarjolla sitä kaipaaville ja goren osuus on myös ihan mukavissa lukemissa. Tarina on kokonaisuudessaan hieman ohut, mutta kyllä tällainen modernimpi vampyyritarina on silti tervetullutta.
Mukavaa vaihtelua perinteisiin vampyyrileffoihin ja reilu puolitoista tuntia vierähtää tätä katsoessa huomaamatta.

http://www.sonypictures.com/homevideo/rise/index.html

3+/5

Kannibaalimutanttien orgiat

Jahans..olipahan "elokuva". Myöntelin tuossa pari viikkoa sitten vuoden goremestaruutta Grindhousen kakkososalle Planet Terror, mutta kuinkas kävikään. Jossain Jenkkilän itäosien korpipusikoissa olikin sellaiset sisäsiittoisten friikkien kannibaaliorgiat, että taisin mennä myöntämään ykköspytyn liian aikaisin. Käsittelyssä tällä kertaa jonkun Joe Lynchin veistelemä äärimmäinen suoliralli Wrong Turn 2: Dead End.
Elokuva on "elokuvallisesti" täyttä krapulapaskavelliä, ja mikäli tätä ei olekaan tehty kieli poskessa, niin olenpa huolissani tekijöiden mielenterveydestä. Tosin pitäisi varmaan olla omasta psyykestäänkin huolissaan, että pystyy yskimättä tätä katsomaan, heh. Ns. paskaelokuvien kategoriassa sen sijaan tämä on varmasti ylintä kermaosastoa.
Pääosia "näyttelevät" rokkikukkona paremmin tunnettu Henry Rollins, Erica Leerhsen ja Texas Battle (ei vittu on nimellä heitetty). Rollinsin kannattaisi kyllä pysyä siellä rokin ja tv-shownsa puolella, sillä sen verran tasokasta hänen yhden ilmeen "ramboilut" ja yläastetasoa olevat onelinerit ovat. Ei muissa näyttelijöissäkään ole muuta jännitettävää kuin se, että kenenkäs ruho seuraavaksi kirveellä pilkotaan.
Kuten jo vähän vihjailin juoni leffassa on ihan paska, tai sitä ei oikeastaan edes ole. Pointtina onkin toinen toistaan irvokkaammat silpomiset, sekä ruhonosilla mässäily ja onhan nämä korpimetsiköiden sisäsiittoiset kannibaalikeijot maskeerattu varsin äklöiksi öhkömönkiäisiksi. Vähäiset pisteet allekirjoittaneelta irtoaakin ihan ja ainoastaan siitä älyvapaasta rappaamisesta mitä silmille vyöryy; mainittakoon vaikka omintakeinen kuorimakoneella työstö. Muutamat silpomiskohtaukset hipovat siis kuvotusrajaa ja veikkaanpa, että herkimmiltä lentää pyyhe kehään jo ennen alkutekstien loppumista.
Lyhyesti: tämä on ultimate-sick-fuck-elokuvaa vinksahtaneen ajatusmaailman omaaville ihmisille. Normipersoonat älkööt vaivautuko; voi mennä vaikka pari päivää pilalle :-P

http://www.wrongturn2dvd.com/

2/5

Jäämies teki sen sittenkin!

Kimi perkele, minkä teit!
Kimi Räikkönen otti kuin ottikin sen ensimmäisen F1-mestaruutensa todella jännittävän loppukauden jälkeen. Tiukille se meni, mutta nyt on vihdoinkin Kimin juhlien aika.
Onnea Jäämies!

Tuoksujen sinfonia

Täytyy ensin myöntää, että ennakko-odotukset eivät olleet korkealla ryhtyessäni tätä leffaa tsekkaamaan. Siksipä olikin myönteinen yllätys, että elokuva osoitti asenteeni vääräksi. Tällä kertaa töllötyksessä saksalaisen Patrick Süskindin romaaniin perustuva vaikuttava henkilökuvaus Perfume: The Story Of A Murderer (Parfyymi). Ohjauksesta tässä 1700-luvun Ranskaan sijoittuvassa draamassa vastaa väkevällä otteella saksalainen Tom Tykwer.
Elokuva kertoo Pariisin törkyiselle ja haisevalle kalatorille syntyvästä kalamyyjänaisen äpärästä, jolla on aivan poikkeuksellisen tarkka hajuaisti ja tämä lahja tuleekin hallitsemaan koko hänen elämäänsä. Poikkeuksellinen taito ajaa Ben Whishaw'n antaumuksella esittämän empatiaköyhän Jean-Baptiste Grenouillen poikkeuksellisiin ja dramaattisiin tekoihin hänen jahdatessa täydellistä tuoksua. Grenouillen riivaama parmyymi vaatii synkän veronsa ja ruumiita (kauniiden nuorten naisten) kertyy kasapäin, ennenkuin tämä äärimmäinen nektari pulloon valmistuu.
Leffan kuvaus on vaikuttavaa ja osittain lähes surrealistisesti hyökyvää vaihdellen limatörkypaskaisen Pariisin slummien kuvauksesta Ranskan maaseudun huikean kauniisiin ja värikylläisiin kuviin. Leffan alun Pariisin kalatorin silmillevyöryvän törkypaskan ja mädäntyvien kalanperkeiden kuvaus voi aiheuttaa herkimmille jopa kakomisreaktioita. Tälle synkeälle siniharmaudelle antaa maaseudun värikylläinen kirkkaus väkevän kontrastin. Elokuvan kliimaksina toimiva jykevä massakohtaus on toteutettu visuaalisesti vaikuttavasti ja on maalauksellisen komea.
Muissa päärooleissa vaikuttavat parfyymimestaria esittävä Dustin Hoffman ja Alan Rickman Grenouillen tuoksullaan huumaavan tyttären isänä. Itse tytärtä esittää herkän kauniisti lumoava punapää Rachel Hurd-Wood. Naiskauneutta on muutenkin elokuvassa esillä mukavasti; mainittakoon vielä Karoline Herfurth, josta Grenouillen "parfyymiriivaus" Pariisissa saa alkusysäyksensä.
Visuaalisesti upea leffa hienolla musiikilla ja riipaisevan väkevä elokuvakokemus.

http://www.perfumemovie.com/

4.5/5

Laatukauhua aussien takahikiältä

Kappas vaan..sattui toinen leffa peräjälkeen maapallon tuolta puolen ja tällä kertaa australialaista kauhuilua ja teurastusta aavikolla. Wolf Creek on nimikkeenä tällä pienen budjetin pätkällä ja kipparin pallilla vaikuttaa ennestään tuntematon aussi Greg McIean. Ei siinä mitään; ei tuo tuntemattomuus ole ennenkään ollut este laadukkaalle kamalle ja sitä tämä elokuva genressään edustaa.
Juonesta seuraavaa: Kolme nuorta aikuista (mies ja kaksi naista) lähtee reissuun Australian takamaille tutustuakseen Wolf Creekin massiiviseen meteorikuoppaan. Paikallehan päästään pitkän ajomatkan jälkeen ja poislähtöä tehdessä huomataan, ettei takaisin päästäkään, kun auton perkele tekee tenät. Paikalle saapuu yllättäen yön pimeydessä paikallinen takahikiän eräjorma, joka onkin varsin avulias jelppimään ahdingossaan riutuvia matkalaispoloja. Noh, arvatahan jo saattaa, ettei avulias ja rattoisa puskapena olekaan miltä näyttää ja leffan loppupuoli onkin sitten kolossaalista vitutusta reissulaisille.
Josh Jarratt varastaa shown varsin vittumaisena punaniskaeinarina ja on suhtkoht mulkvisti ilmestys muutenkin. Hänen tempaustensa kohteina aavikolla eloonjäämistä yrittävät Nathan Phillips, Cassandra Magrath ja Kestie Morassi.
Tämä kauhuraina osoittaa taas kerran hyvin sen, että ei laadukkaaseen pelotteluun aina tarvita sitä sataa miljoonaa erikoistehosteisiin. Pelkällä ahdistavalla tunnelmalla ja muutamalla silmille hyppäävällä shokilla saadaan lähes veret seisauttavaa menoa.
Jos reippaat angstit aavikolla tuntuu läheiseltä ja tujakat telomiset iskee, niin jo vain tämä nappaa mukaansa. Laadukasta kamaa genressään joka tapauksessa.

http://www.apple.com/trailers/weinstein/wolfcreek/internettrailer/

4+/5

Tappajalampaat

Harvemmin sitä mieltää säyseät lampaat verenhimoisiksi tappajiksi, mutta nyt sekin ihme elokuvassa on nähty. Geenimanipuloidut lampaat ryhtyvät terrorisoimaan ja popsimaan napoihinsa viattomia ihmispoloja tässä uusiseelantilaisen Jonathan Kingin (näemmä debyyttiohjaus) gorehupailukauhuilussa Black Sheep - musta lammas. Eteemme lävähtää maestro Peter Jacksonin alkuaikojen Bad Taste ja Braindead-tyylistä hyvän maun tuolla puolen liikkuvaa suolenpätkävyöryä ja irtoraajojen lentoa, sekä hurmeista kohellusta.
Viihdearvo tällaisissa ylettömissä hurmepippaloissa on aina katsojan korvien välissä ja tosikot eivät varmasti tästäkään pidä. Sopivasti vinksahtaneella huumorintajulla varustetut saavat sen sijaan hyvät kicksit ja vatsa/poskilihakset ovat leffan jälkeen juntturissa kolossaalisen hekotuksen jäljiltä.
Päärooleissa Uuden-Seelannin nummilla lampaita karkuun kirmailevat uudet naamat Nathan Meister, Danielle Mason, Peter Feeney ja Tammy Davis. On myös mainittava nämä Uuden-Seelannin huikeat maisemat, jotka ovat todella kuvaukselliset ja silmä lepääkin niissä, minkä nyt teurastuskohellukselta ehtii.
Jos diggaat jo mainituista "beyond good taste"-leffoista, niin tämäkin kolissee kybällä. Tiukkapipokriitikot ja ns. laatudraaman ystävät voivat taas mennä tämän elokuvan ajaksi vaikka heittelemään airoja.

http://www.blacksheep-themovie.com/

4/5

My precious

It came to me! Behold my newest "wife" underneath.

Ja eiku lätkyttää...

\,,/ ¨_¨ \,,/

Roskaleffatribuutin toinen puolikas

Tämä kulttiohjaaja Quentin Tarantinon kaverin ja itsekin kulttimainetta nauttiva visionääri Robert Rodriguezin kynäilemä ja kipparoima Grindhouse-leffatuplan toinen puolikas Planet Terror on niin älytöntä ja hurjaa menoa, ettei tästä voi olla pitämättä. Harva leffa nimittäin saa yhtä aikaa hohottamaan vedet silmissä ja melkein kakomaan kuvotuksesta. Elokuva on sellaista gore/visvatsunamia, etten ihan juuri muista moista nähneeni. Veripalttua on kulunut lähemmäs Pohjois-Amerikan Isojen järvien tilavuus tätä tehdessä ja vuoden ykköspytty tällä saralla meneekin kevyesti rainalle. Poiketen Tarantinon Death Proofista Planet Terror on myös paljon toiminnallisempi ja maratontyylin läpänheitto on jätetty reilusti vähemmälle. Ja ratkaisu on oikea, sillä ei tällaiseen megahurmeralliin mikään mukasukkela moottoriturpailu kävisikään.
Freddy Rodriguez, Rose McGowan, Marley Shelton, Josh Brolin, Michael Biehn ja Lostista tuttu Naveen Andrews hilluvat päätehtävissä tässä zombieleffojen perinteitä lainailevassa rallissa ja vilahtaapa Tarantinokin taas pienessä roolissa. Konkari Bruce Willis yrmyilee hänkin pienen osan armeijan upseerina. Juonena siis ihmiset zombeiksi tekevä bioase, joka irtipäästyään alkaa saastuttaa pikkukaupungin asukkaita ja siitäpä ne hurlumhei railakkaat verikekkerit lähtee vauhtiin.
Pisteet tulee elokuvalle sen kirjaimellisesti päättömästä menosta ja Rodriguezin mielettömistä oivalluksista telomisen yms. osalla. Esim. jalantynkään liitetty rynnäkkökivääri/raketinheitintsydeemi toiminnassa on jotain out of control. Helikopterisilppuri oli kyllä jo tuttu zombiehurjailusta 28 Weeks Later...tiedä sitten kummassa tehtiin aiemmin. Anyways, sai repeilemään silti mehevästi.
Goretsunamin ja silpomisen ystäville Planet Terror on ehdotonta nannaa ja nauruhermotkin saavat kunnon kyytiä. Kirjaimellisesti roskaleffojen kermaa ja tribuutin onnistuneempi osa.

http://www.grindhousemovie.net/

5/5

Ääniä...osa II

Light-hearted (Voices That Carry Me Home - Part II)

I remember our childhood years
when the days were full of light
I dream of that and my spirit keeps on returning
into those light-hearted moments
when we were as one
and all those words were unsaid
our free hearts were not to fight

Do you remember when did you change
and when did you lose your innocence
lost your empathy and way to home
when did you build that high fence
and turned your heart into the stone

I wish you search for path of hope
and find a way to search your soul
take a look to the horizon and feel
the first rays of sun
our dreams and hopes finally done
like brothers as one

Raskaan rokin kummisedät

New York, legendaarinen täpötäysi Radio City Music Hall ja lauteilla 1980-luvun alun Black Sabbath-kokoonpano. Voiko old school-hevirokin fani muuta enää toivoakaan...
Tsekattavana siis legendaarinen kitaristi Tony Iommin, basisti Geezer Butlerin, laulaja Ronnie James Dion ja rumpali Vinny Appicen muodostama superkokoonpano Heaven And Hell ja Radio Music City Music Hall Live-dvd.
Sanotaan nyt jo tähän alkuun, että jokaisen itseään raskaan rokin ystävänä pitävän pitäisi ehdottomasti ainakin nähdä tämä musiikkidvd. Rumpali Appicen soiton kivijalaksi moukaroimalle jytinälle tekevät seuraa vähintään vuorten painoiset Iommin ja Butlerin riffit ja kaiken yllä liitää Dion upean sävykäs ja kuulas laulutulkinta. Perkele, äijähän käy jo puoltaväliä seitsemääkymmentä (!) ja ääntä lähtee vieläkin vähintään kuin juuri pubista tulleesta ja stadionille menevästä Glasgow Rangersin fanilaumasta. On myös mukavaa nähdä, että bändin äijien huulilla karehtii hymyt useaan otteeseen, eli se aito ilo esiintymiseen ja musiikintekoon ei ole kadonnut minnekään, vaikka tilillä olisikin jokunen milli riihikuivia dollareita ja iän puolesta voisi jo keinutuolissa piippu suussa turista mukavia.
Kun on tämän keikan nähnyt, niin eipä ole epäilystäkään mistä nämä nykyiset heavy metal-yhtyeet ovat niitä vaikutteitaan saaneet ja kuolemattomia riffejä ja melodioita löytyy konsertista pilvin pimein. Sellaiset kappaleet kuten The Mob Rules, Sign Of The Southern Cross, Lady Evil, Voodoo, Die Young, Heaven And Hell ja Neon Knights ovat ehdottomia kruununjalokiviä hevirokissa. Erityisesti nimikappale Heaven And Hellin klassikkomelodia Dion tulkinnalla ja salintäyteisen keikkayleisön antoisa osallistuminen kappaleeseen ovat ihon kananlihalle nostattavaa toimintaa. Lisäksi Iommin murakka kitaravyörytys ja Butlerin bassojytkyttely kyseiseen biisiin ovat alansa aatelia nekin.
Kaksituntinen keikka on siis selkeää klassikkokamaa ja dvd:n lisukkeet ovat myös makoisat. Niissä löytyy taustoitusta Heaven And Hell-projektiin ja fanihaastatteluja yms. Eli kaikenkaikkiaan perkeleen toimiva paketti on saatu pukattua markkinoille.
Mitä vielä odotatte...? Hankkikaa nyt tämä jostain ja vähän vitun äkkiä, ja jos ei jostain syystä kelpaa, niin sitten on korvissanne vikaa ja pahasti.
:-P

http://www.heavenandhelllive.com/

5/5

Nettitappoja live

Miltä tuntuisi nähdä livestreamina internetissä, kun jo ennestään kuolemaantuomitut vangit pistävät toisistaan ilmoja pihalle ja viimeiseksi henkiin jääneelle voittajalle on luvassa vapautus tuomiosta? Kuullostaako kiinnostavalle...ja samalla jotenkin häiriintyneelle? Näihin teemoihin tiivistyy Scott Wiperin ohjaama kaksituntinen ultraväkivaltapätkä The Condemned.
Vapaapainikarju Steve "Stone Cold" Austin mellestää ja mättää pääosassa autiolle saarelle viedyssä selviytymisrainassa, joka on ainakin osittain pöllinyt ideansa japanilaisesta Battle Royal-elokuvasta. Tällä kertaa selviytymistä, kuten jo mainittua, yrittävät kuolemanringissä istuvat vangit, eivätkä koululaiset.
Tanakkaa turpiinmättöä, reippaita räjähdyksiä ja väkivaltaista nettistreamia on siis enimmäkseen tarjolla ja yritetäänpä pienoista moraalin porkkanaakin katsojalle heittää, mutta se nyt tahtoo hukkua kaiken telomisen ja räiskeen alle. Steve Austinin fanit tästä todennäköisesti diggaavat ja tuntuukin, että hänen "karismansa" varaan tämä on tehtykin.
Jos tujakka turpiinveisto kiinnostaa ja pari joutavaa tuntia olisi aikaa, niin kyllähän tämän katsastaa. Kaikenlainen älyllinen ajattelu sen sijaan joutaa taas sinne off-asentoon.

http://www.watchthemdielive.com/

3-/5