My preciousIt came to me...
my precious!
torstaina, joulukuuta 28, 2006
maanantaina, joulukuuta 25, 2006
Tyttö ja labyrintti
Sota ja fantasiamaailma kietoutuvat komeasti yhteen Guillermo Del Toron uutuusfantasiassa Pan's Labyrinth (El Laberinto Del Fauno). Elokuva on silmiähivelevää ja varsin synkkää fantasiaa aikuisille ja todellisuus hämärtyykin välillä mukavasti, sen verran taitavasti Del Toro nivoo tarinaa kasaan. Elokuva on fantasiaksi poikkeuksellisen raaka, joten lapsille se ei missään nimessä sovellu.
Leffan "pääpahis" fasistikaptenia esittävä Vidal (Sergi Lopez) on roolissaan todella osuva, sillä niin hyvin hän "kusipäämulkun" osansa vetää. Päähenkilö Ofelia (Ivana Baquero) on hänkin oiva osassaan herkkänä satumaailmaan uppoutuneena tyttönä, ja ihmeellisessä labyrintissä elävä fauni (Doug Jones) on jännittävä otus.
Elokuva on kaunis visuaalisesti ja tummanpuhuvat sävyt käyvät todella hyvin synkkään sodan varjostamaan fantasiamaailmaan. Tunnusmelodiana oleva kehtolaulu on sekin korviahivelevän kaunis. Tämäntyyppisiä synkempiä satu/todellisuuspohjaisia tarinoita toivoisi näkevän enemmänkin, sillä ei kaikki tässä maailmassa välttämättä olekaan niin hyvin...
Vuoden parhaita elokuvakokemuksia, harmi vaan, että allekirjoittanut ehti tehdä jo "vuoden parhaat"-listat. Pan's Labyrinth olisi ollut siellä aika korkealla.
Suosittelen kaikille laatufantasian ystäville lämpimästi.
Sota ja fantasiamaailma kietoutuvat komeasti yhteen Guillermo Del Toron uutuusfantasiassa Pan's Labyrinth (El Laberinto Del Fauno). Elokuva on silmiähivelevää ja varsin synkkää fantasiaa aikuisille ja todellisuus hämärtyykin välillä mukavasti, sen verran taitavasti Del Toro nivoo tarinaa kasaan. Elokuva on fantasiaksi poikkeuksellisen raaka, joten lapsille se ei missään nimessä sovellu.
Leffan "pääpahis" fasistikaptenia esittävä Vidal (Sergi Lopez) on roolissaan todella osuva, sillä niin hyvin hän "kusipäämulkun" osansa vetää. Päähenkilö Ofelia (Ivana Baquero) on hänkin oiva osassaan herkkänä satumaailmaan uppoutuneena tyttönä, ja ihmeellisessä labyrintissä elävä fauni (Doug Jones) on jännittävä otus.
Elokuva on kaunis visuaalisesti ja tummanpuhuvat sävyt käyvät todella hyvin synkkään sodan varjostamaan fantasiamaailmaan. Tunnusmelodiana oleva kehtolaulu on sekin korviahivelevän kaunis. Tämäntyyppisiä synkempiä satu/todellisuuspohjaisia tarinoita toivoisi näkevän enemmänkin, sillä ei kaikki tässä maailmassa välttämättä olekaan niin hyvin...
Vuoden parhaita elokuvakokemuksia, harmi vaan, että allekirjoittanut ehti tehdä jo "vuoden parhaat"-listat. Pan's Labyrinth olisi ollut siellä aika korkealla.
Suosittelen kaikille laatufantasian ystäville lämpimästi.
lauantaina, joulukuuta 16, 2006
Top kolmoset 2006
Jahas..alkaa olla vuosi silleen pulkassa, että laitanpa pakettiin vuoden lätyt/dvd:t ja leffat/sarjat, kun näkyy vähä joka mediakin niitä syytävän.
Kotimainen musiikkidvdskaba oli paha paikka, kun Nightwish pisti End Of An Era- dvd:n ulos ja Sentenced tuon oman epiloginsa Buried Alive. Senarit vei niukasti voiton sen takia, että tuotos oli heidän viimeisensä, mutta Nightwish jatkaa vielä uusin kujein. Ulkomaiset musiikkidvd:t olikin sitten helpompi valita. Kotimainen albumiskaba oli tasainen ja ulkomaiset albumit myös kinkkinen paikka. Elokuvat ovat ulkomaiset ja kotimaiset samassa kategoriassa, koska en edes katsonut kuluneena vuonna kolmea kotimaista leffaa. Sarjojen kisassa ei ollut ykköspallille kuin yksi mahdollisuus...HBO:n Deadwood.
Kotimainen albumi
1. Tarot: Crows Fly Black
2. Winterborn: Cold Reality
3. Amorphis : Eclipse
Kotimainen musiikkidvd
1. Sentenced: Buried Alive
2. Nightwish: End Of An Era
3. Children Of Bodom: Chaos Ridden Years - Stockholm Knockout Live
Ulkomainen albumi
1. Isis: In The Absence Of Truth
2. Lamb Of God: Sacrament
3. Katatonia: The Great Cold Distance
Ulkomainen musiikkidvd
1. Kamelot: One Cold Winter's Night
2. Dio: Holy Diver Live
3. Arch Enemy: Live Apocalypse
Elokuva
1. Babel
2. Casino Royale
3. The Departed
Sarja
1. Deadwood
2. Prison Break
3. Lost
Jahas..alkaa olla vuosi silleen pulkassa, että laitanpa pakettiin vuoden lätyt/dvd:t ja leffat/sarjat, kun näkyy vähä joka mediakin niitä syytävän.
Kotimainen musiikkidvdskaba oli paha paikka, kun Nightwish pisti End Of An Era- dvd:n ulos ja Sentenced tuon oman epiloginsa Buried Alive. Senarit vei niukasti voiton sen takia, että tuotos oli heidän viimeisensä, mutta Nightwish jatkaa vielä uusin kujein. Ulkomaiset musiikkidvd:t olikin sitten helpompi valita. Kotimainen albumiskaba oli tasainen ja ulkomaiset albumit myös kinkkinen paikka. Elokuvat ovat ulkomaiset ja kotimaiset samassa kategoriassa, koska en edes katsonut kuluneena vuonna kolmea kotimaista leffaa. Sarjojen kisassa ei ollut ykköspallille kuin yksi mahdollisuus...HBO:n Deadwood.
Kotimainen albumi
1. Tarot: Crows Fly Black
2. Winterborn: Cold Reality
3. Amorphis : Eclipse
Kotimainen musiikkidvd
1. Sentenced: Buried Alive
2. Nightwish: End Of An Era
3. Children Of Bodom: Chaos Ridden Years - Stockholm Knockout Live
Ulkomainen albumi
1. Isis: In The Absence Of Truth
2. Lamb Of God: Sacrament
3. Katatonia: The Great Cold Distance
Ulkomainen musiikkidvd
1. Kamelot: One Cold Winter's Night
2. Dio: Holy Diver Live
3. Arch Enemy: Live Apocalypse
Elokuva
1. Babel
2. Casino Royale
3. The Departed
Sarja
1. Deadwood
2. Prison Break
3. Lost
torstaina, joulukuuta 14, 2006
Yllätys "vanhasta liitosta"
Niin sitä vaan jo mukamas lähes kaiken hevirokista kuulleenakin yllättyy, kun puun takaa iskee näköjään jo 1970-luvun lopusta asti vaikuttanut suuri tuntemattomuus Pagan Altar. Kyseisenä levynä on vuonna 2004 ilmestynyt Lords Of Hypocrisy, joka lataa kyllä lunta tupaan positiivisessa mielessä oikein kunnolla. Jee!
Levyä voisi kuvailla pelkistetysti siten, että jos diggaat simona vanhasta Black Sabbathista, niin tämän lätyn kuultuasi kuset todennäköisesti hunajaa seuraavat päivät ja naamasi on kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. Vaikka bändi kuullostaakin Sabbathilta, niin se on silti täysin omankuuloisensa...enpä tosiaakaan muista kuulleeni ennen ihan tämäntyylistä hevirokkia. Levyn kirkkaimpina helminä allekirjoittaneelle loistavat "Sentinels Of Hate" ja "Armageddon" -kappaleet, jotka tottavie saavat aikaan messevät vibat. Tämäntyyliset positiiviset yllätykset tässä samankaltaisuuksien kyllästämässä hevimetallin maailmassa ovat aina todella tervetulleita.
Bändi on näemmä saanut juuri valmiiksi myös uuden lätyn, jonka pitäisi ilmestyä kohtapuoliin ja ainakin tämä jantteri odottaa sitä niin sanotusti kieli rinnuksilla.
Pagan Altar toimii perkele kuin Pendolinon paskahuussi :=P
Niin sitä vaan jo mukamas lähes kaiken hevirokista kuulleenakin yllättyy, kun puun takaa iskee näköjään jo 1970-luvun lopusta asti vaikuttanut suuri tuntemattomuus Pagan Altar. Kyseisenä levynä on vuonna 2004 ilmestynyt Lords Of Hypocrisy, joka lataa kyllä lunta tupaan positiivisessa mielessä oikein kunnolla. Jee!
Levyä voisi kuvailla pelkistetysti siten, että jos diggaat simona vanhasta Black Sabbathista, niin tämän lätyn kuultuasi kuset todennäköisesti hunajaa seuraavat päivät ja naamasi on kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. Vaikka bändi kuullostaakin Sabbathilta, niin se on silti täysin omankuuloisensa...enpä tosiaakaan muista kuulleeni ennen ihan tämäntyylistä hevirokkia. Levyn kirkkaimpina helminä allekirjoittaneelle loistavat "Sentinels Of Hate" ja "Armageddon" -kappaleet, jotka tottavie saavat aikaan messevät vibat. Tämäntyyliset positiiviset yllätykset tässä samankaltaisuuksien kyllästämässä hevimetallin maailmassa ovat aina todella tervetulleita.
Bändi on näemmä saanut juuri valmiiksi myös uuden lätyn, jonka pitäisi ilmestyä kohtapuoliin ja ainakin tämä jantteri odottaa sitä niin sanotusti kieli rinnuksilla.
Pagan Altar toimii perkele kuin Pendolinon paskahuussi :=P
sunnuntai, joulukuuta 10, 2006
Seuraamuksia ja sidonnaisuuksia
Kaikki on kytköksissä toisiinsa...rinnakkaistarinoita ympäri maailmaa näyttää Alejandro González Iñárritun uusin elokuva Babel, joka on samantyylinen hänen aikaisempien elokuvien Amores Perros ja 21 grammaa kanssa...paitsi, että se on niistä paras.
Marokkolaispoikien aseleikki saa aikaan vakavat seuraamukset ja sitten mennäänkin elokuvan mukana reilut kaksi tuntia ympäri maailman. Juonesta on turha puhua enempää, koska se on jokaisen itse koettava ja elokuva herättääkin suuria tuntemuksia ja antaa ajattelemisen aihetta. Maailmanpolitiikkaakin sivutaan; erityisesti terrorismin pelko sekä USA:n ja Meksikon rajaongelmat laittomine siirtolaisineen tulevat esille. Elokuva näyttääkin karulla tavalla ihmisten epäluulon toisiaan kohtaan tässä monien pelkojen täyttämässä maailmassa.
Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan hienoja ja kuvaus on välillä henkeäsalpaavan kaunista katsottavaa. Erityismaininta on annettava myös leffan musiikille, joka on upeaa kuunneltavaa ja täydentää todella hienosti elokuvan tunnelmaa.
Rankka kuvaus nykypäivän maailmasta, mutta hienosti tehty sellainen.
Herättää takuuvarmasti ajatuksia meillä kaikilla...
Kaikki on kytköksissä toisiinsa...rinnakkaistarinoita ympäri maailmaa näyttää Alejandro González Iñárritun uusin elokuva Babel, joka on samantyylinen hänen aikaisempien elokuvien Amores Perros ja 21 grammaa kanssa...paitsi, että se on niistä paras.
Marokkolaispoikien aseleikki saa aikaan vakavat seuraamukset ja sitten mennäänkin elokuvan mukana reilut kaksi tuntia ympäri maailman. Juonesta on turha puhua enempää, koska se on jokaisen itse koettava ja elokuva herättääkin suuria tuntemuksia ja antaa ajattelemisen aihetta. Maailmanpolitiikkaakin sivutaan; erityisesti terrorismin pelko sekä USA:n ja Meksikon rajaongelmat laittomine siirtolaisineen tulevat esille. Elokuva näyttääkin karulla tavalla ihmisten epäluulon toisiaan kohtaan tässä monien pelkojen täyttämässä maailmassa.
Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan hienoja ja kuvaus on välillä henkeäsalpaavan kaunista katsottavaa. Erityismaininta on annettava myös leffan musiikille, joka on upeaa kuunneltavaa ja täydentää todella hienosti elokuvan tunnelmaa.
Rankka kuvaus nykypäivän maailmasta, mutta hienosti tehty sellainen.
Herättää takuuvarmasti ajatuksia meillä kaikilla...
perjantaina, joulukuuta 08, 2006
"Aika multaa muistot" eli Senarit multiin mallikkaasti
Nyt se sitten tapahtui...vuosi lopuillaan ja vuoden paras musiikki-dvd eli Sentenced - Buried Alive löysi tiensä kirjoittaneen soittimeen. Ja sanoisinpa, että paras musiikki-dvd vitun pitkään aikaan se onkin. Tarjolla 300 minuuttia Sentencediä...voi perskutarallaa!
Ai, että fanitanko minä muka Senareita...no totta munassa fanitan ja näyttää muutama muukin tuolla keikalla tekevän, joten tässä arvostelussa on lievästi sanoen subjektiivinen ote. Ja kun liveosuuden viimeinen biisi "End Of The Road" pärähtää alkuun, niin on se pala perkele kurkussa muillakin, kuin laulaja Ville Laihialalla. Itsellä se oli siellä Ilosaarirockissa heinäkuussa 2005, kun se kuuluisa Adagio alkoi soimaan End Of The Roadin jälkeen.
No itse viimeinen keikka on jumalauta rautaa jokatapauksessa ja se kannattaa jokaisen kunnon Suomi-metallista diggaavan katsoa, mutta bonuksissa onkin sitten sellaista menoa, jota kaikki eivät varmaan kestä katsoa. Kehuin tuossa pari kuukautta sitten DVD-arvostelussa, että Children Of Bodomin pojat osaavat ottaa kuppia urakalla ja sekoilla, mutta Senareitten sällien juominkitavat ovat kyllä jotain muuta...ja ne jutut...luulin kuulleeni jo oikein härskejä juttuja, mutta kyllä erityisesti ne laulaja Laihialan jutut saa allekirjoittaneenkin hiljaiseksi. Ei helevetti sentään :=)
Vuoden paras musiikki-dvd ja mallikas lopetus pohjoisen metallin lähettiläille.
Kiitos Sentenced!!
Hail to those Northern Departed! Rest In Peace.
Nyt se sitten tapahtui...vuosi lopuillaan ja vuoden paras musiikki-dvd eli Sentenced - Buried Alive löysi tiensä kirjoittaneen soittimeen. Ja sanoisinpa, että paras musiikki-dvd vitun pitkään aikaan se onkin. Tarjolla 300 minuuttia Sentencediä...voi perskutarallaa!
Ai, että fanitanko minä muka Senareita...no totta munassa fanitan ja näyttää muutama muukin tuolla keikalla tekevän, joten tässä arvostelussa on lievästi sanoen subjektiivinen ote. Ja kun liveosuuden viimeinen biisi "End Of The Road" pärähtää alkuun, niin on se pala perkele kurkussa muillakin, kuin laulaja Ville Laihialalla. Itsellä se oli siellä Ilosaarirockissa heinäkuussa 2005, kun se kuuluisa Adagio alkoi soimaan End Of The Roadin jälkeen.
No itse viimeinen keikka on jumalauta rautaa jokatapauksessa ja se kannattaa jokaisen kunnon Suomi-metallista diggaavan katsoa, mutta bonuksissa onkin sitten sellaista menoa, jota kaikki eivät varmaan kestä katsoa. Kehuin tuossa pari kuukautta sitten DVD-arvostelussa, että Children Of Bodomin pojat osaavat ottaa kuppia urakalla ja sekoilla, mutta Senareitten sällien juominkitavat ovat kyllä jotain muuta...ja ne jutut...luulin kuulleeni jo oikein härskejä juttuja, mutta kyllä erityisesti ne laulaja Laihialan jutut saa allekirjoittaneenkin hiljaiseksi. Ei helevetti sentään :=)
Vuoden paras musiikki-dvd ja mallikas lopetus pohjoisen metallin lähettiläille.
Kiitos Sentenced!!
Hail to those Northern Departed! Rest In Peace.
torstaina, joulukuuta 07, 2006
Given
I see your face
in a crowded place
You walk through that crowd and look at me
your eyes so graceful as they can be
I feel something new
like fresh morning dew
Are you the precious one
to tell the things that must be done
I never forget that glowing smile of yours
you saved me and opened those closed doors
You are the gift that is given
my life is now much better way driven
I see your face
in a crowded place
You walk through that crowd and look at me
your eyes so graceful as they can be
I feel something new
like fresh morning dew
Are you the precious one
to tell the things that must be done
I never forget that glowing smile of yours
you saved me and opened those closed doors
You are the gift that is given
my life is now much better way driven
keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006
Talvessa syntynyt
Mistä hitosta näitä tämäntasoisia metallibändejä Suomessa riittää...niinkuin nyt tuoreimpana esimerkkinä tämä Winterborn ja heidän debyyttinsä Cold Reality. Siis aivan hemmetin kovatasoista tavaraa jo ensilevyllä ja lätty meneekin kirjoittajan mielestä vuoden kovimman kotimaisen metallilevyn paikalle Tarotin Crows Fly Black-albumin kanssa.
Otetaan vaikka esimerkiksi levyn kolmosbiisi "On The Edge Of Eternity", joka on melodisen/progressiivisen hevirokin juhlaa ja joka olisi kotonaan minkä vaan ulkomaisen progemetallihirviön levyllä. Toisena esimerkkinä "The King And The God", jonka syntikka/kitara-soolohirmuilu on todella ihokarvoja pystyyn nostattavaa toimintaa...kertakaikkiaan hieno biisi muutenkin. Bändi on soitoltaan loistavassa iskussa ja pakko mainita vielä laulaja Teemu Koskelan mukavan karhea ja jäljittelemätön ääni...äijä osaa vetää korkealta ja ennenkaikkea puhtaasti sekä rauhallisempikin osasto toimii moitteitta.
Ehdottomasti vuoden metallidebyyttilevy ja hankinnan arvoinen albumi kaikille melodisen/progressiivisen ja perinteisenkin heavyrockin kuuntelijalle.
Mitä vielä odotatte...hankkikaa ja nauttikaa!
Mistä hitosta näitä tämäntasoisia metallibändejä Suomessa riittää...niinkuin nyt tuoreimpana esimerkkinä tämä Winterborn ja heidän debyyttinsä Cold Reality. Siis aivan hemmetin kovatasoista tavaraa jo ensilevyllä ja lätty meneekin kirjoittajan mielestä vuoden kovimman kotimaisen metallilevyn paikalle Tarotin Crows Fly Black-albumin kanssa.
Otetaan vaikka esimerkiksi levyn kolmosbiisi "On The Edge Of Eternity", joka on melodisen/progressiivisen hevirokin juhlaa ja joka olisi kotonaan minkä vaan ulkomaisen progemetallihirviön levyllä. Toisena esimerkkinä "The King And The God", jonka syntikka/kitara-soolohirmuilu on todella ihokarvoja pystyyn nostattavaa toimintaa...kertakaikkiaan hieno biisi muutenkin. Bändi on soitoltaan loistavassa iskussa ja pakko mainita vielä laulaja Teemu Koskelan mukavan karhea ja jäljittelemätön ääni...äijä osaa vetää korkealta ja ennenkaikkea puhtaasti sekä rauhallisempikin osasto toimii moitteitta.
Ehdottomasti vuoden metallidebyyttilevy ja hankinnan arvoinen albumi kaikille melodisen/progressiivisen ja perinteisenkin heavyrockin kuuntelijalle.
Mitä vielä odotatte...hankkikaa ja nauttikaa!
tiistaina, marraskuuta 28, 2006
Pölkkypäät numero kaksi
Amerikan Duudsonit eli Jackass-höpelöt Johnny Knoxvillen johdolla ovat päässeet kakkososaan itsensätelomissaagassaan ja meininki jatkuu ykkösosaa hurjempana. Huumoria on myös lisätty rutkasti ja parhaat stuntit saavatkin aikaan hillittömiä naurunpyrskähdyksiä. Henkilökohtaisesti parhaiten tempuista kolahtivat räävitön ukki lapsenlapsensa kanssa kioskilla ryypiskelemässä ja haastamassa riitaa, kujanjuoksu skeittirampilla ja huippuna aivan hillitön terroristitaksipilailu, joka kääntyykin tuplajuksaukseksi.
Toki temppujen joukkoon on tungettu myös muutamia näitä "yrjötkää perkele" -juttuja, kuten hevosen mällin juonti, joka hakee kyllä vertaistaan jopa Jackass-temppuna ja eipä tuo perseen pumppaus oluestakaan aivan sieltä viihdyttävimmästä päästä ole.
Hurjimpia stuntteja katsellessaan ei tarvitse kyllä ihmetellä yhtään miksi Jackass-äijät olivat ottaneet vallan isot henkivakuutukset kuvauksiin, sillä esim. "härkätaistelutörmäilyt" ja mellakkapommin testaus ovat hurjaa katsottavaa. Ja mustelmia näkyykin sitten piisaavan, varsinkin Knoxvillen ruho näyttää muutamissa kuvissa olevan kuin Tikkurilan värikartta.
Jackass numero kaksi on tarkoitettu kaikille älyvapaan itsensätelomisen ystäville ja mielellään katsottavaksi reippaassa nousuhumalassa. Tällöin siitä saanee parhaiten tolkkua.
Amerikan Duudsonit eli Jackass-höpelöt Johnny Knoxvillen johdolla ovat päässeet kakkososaan itsensätelomissaagassaan ja meininki jatkuu ykkösosaa hurjempana. Huumoria on myös lisätty rutkasti ja parhaat stuntit saavatkin aikaan hillittömiä naurunpyrskähdyksiä. Henkilökohtaisesti parhaiten tempuista kolahtivat räävitön ukki lapsenlapsensa kanssa kioskilla ryypiskelemässä ja haastamassa riitaa, kujanjuoksu skeittirampilla ja huippuna aivan hillitön terroristitaksipilailu, joka kääntyykin tuplajuksaukseksi.
Toki temppujen joukkoon on tungettu myös muutamia näitä "yrjötkää perkele" -juttuja, kuten hevosen mällin juonti, joka hakee kyllä vertaistaan jopa Jackass-temppuna ja eipä tuo perseen pumppaus oluestakaan aivan sieltä viihdyttävimmästä päästä ole.
Hurjimpia stuntteja katsellessaan ei tarvitse kyllä ihmetellä yhtään miksi Jackass-äijät olivat ottaneet vallan isot henkivakuutukset kuvauksiin, sillä esim. "härkätaistelutörmäilyt" ja mellakkapommin testaus ovat hurjaa katsottavaa. Ja mustelmia näkyykin sitten piisaavan, varsinkin Knoxvillen ruho näyttää muutamissa kuvissa olevan kuin Tikkurilan värikartta.
Jackass numero kaksi on tarkoitettu kaikille älyvapaan itsensätelomisen ystäville ja mielellään katsottavaksi reippaassa nousuhumalassa. Tällöin siitä saanee parhaiten tolkkua.
sunnuntai, marraskuuta 26, 2006
Tyly uusi James Bond
James Bond on saanut uudet kasvot...agenttia näyttelee nykyään Daniel Graig, josta mediassa ennakkoon kohistiinkin kovasti. Vastustajat pelkäsivät, että onko hänestä James Bondiksi ja allekirjoittaneen täytyy myöntää, että kyllä hitto vie on. Graig on todella kaukana entisaikojen vitsiniekka-Bondista ja katutappelijamaisessa karuudessaan varsin uskottava tappoluvan saaneena 007-agenttina.
Jo ensimmäiset minuutit ennen alkutekstejä täräyttävät vanhojen glamour-Bondien ystäviä kuin tonnin leka pataan, sillä niin tylysti Bond pistää vastustajasta ilmat pihalle. Mustavalkoisena kuvattu kohtaus antaakin täydellisen uuden kuvan agentti 007:stä, josta ovat sukkelat sutkaukset ja hauskuus kaukana.
Casino Royale ei ole alkuunkaan entisten Bondien tehostekikkailua, vaikka muutamia messeviä paukkuja nähdäänkin ja tällä kertaa juoneen on selkeästi panostettu. Bond ei olekaan mikään supermies, vaan hahmosta löytyy syvyyttä ja karismaa johtuen suurelta osin Craigin mainiosta näyttelemisestä. Myös pääkonna tanskalainen Mads Mikkelsen on varsin pahiksen oloinen ja vetää osansa komeasti. Ja kyllähän sitä tämänkertaista Bond-tyttöä Eva Greeniä katselee varsin mielellään ja hänkin on positiivisessa mielessä valovuosien päässä Bond-pimujen prototyypistä eli ei mikään tyhjäpää siis.
Casino Royale pärähtää kevyesti Bond-leffojen huippukärkeen ja ellei jopa sinne aivan piikkipaikalle.
Bond is back with street fighter attitude!
James Bond on saanut uudet kasvot...agenttia näyttelee nykyään Daniel Graig, josta mediassa ennakkoon kohistiinkin kovasti. Vastustajat pelkäsivät, että onko hänestä James Bondiksi ja allekirjoittaneen täytyy myöntää, että kyllä hitto vie on. Graig on todella kaukana entisaikojen vitsiniekka-Bondista ja katutappelijamaisessa karuudessaan varsin uskottava tappoluvan saaneena 007-agenttina.
Jo ensimmäiset minuutit ennen alkutekstejä täräyttävät vanhojen glamour-Bondien ystäviä kuin tonnin leka pataan, sillä niin tylysti Bond pistää vastustajasta ilmat pihalle. Mustavalkoisena kuvattu kohtaus antaakin täydellisen uuden kuvan agentti 007:stä, josta ovat sukkelat sutkaukset ja hauskuus kaukana.
Casino Royale ei ole alkuunkaan entisten Bondien tehostekikkailua, vaikka muutamia messeviä paukkuja nähdäänkin ja tällä kertaa juoneen on selkeästi panostettu. Bond ei olekaan mikään supermies, vaan hahmosta löytyy syvyyttä ja karismaa johtuen suurelta osin Craigin mainiosta näyttelemisestä. Myös pääkonna tanskalainen Mads Mikkelsen on varsin pahiksen oloinen ja vetää osansa komeasti. Ja kyllähän sitä tämänkertaista Bond-tyttöä Eva Greeniä katselee varsin mielellään ja hänkin on positiivisessa mielessä valovuosien päässä Bond-pimujen prototyypistä eli ei mikään tyhjäpää siis.
Casino Royale pärähtää kevyesti Bond-leffojen huippukärkeen ja ellei jopa sinne aivan piikkipaikalle.
Bond is back with street fighter attitude!
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Dead fucking wood
Tänään se sitten jatkuu...Deadwood toisen tuotantokauden jaksoilla. Paras lännensarja mitä koskaan on tehty ja jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on. Kaikki perkeleen hyvän westernin ystävät ruutujen ääreen illalla mars!
Same in english:
Be there at those motherfucking screens you sea-creature-looking cocksuckers!
:=)
Tänään se sitten jatkuu...Deadwood toisen tuotantokauden jaksoilla. Paras lännensarja mitä koskaan on tehty ja jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on. Kaikki perkeleen hyvän westernin ystävät ruutujen ääreen illalla mars!
Same in english:
Be there at those motherfucking screens you sea-creature-looking cocksuckers!
:=)
sunnuntai, marraskuuta 19, 2006
Bostonin pahat pojat
Mitäpä muuten saadaan kun samaan elokuvaan laitetaan ykkösketjuun Jack Nicholson, Leonardo DiCaprio ja Matt Damon sekä kakkosketjuun vielä sellaiset nimet kuin Martin Sheen, Mark Wahlberg ja Alec Baldwin...? Kun ohjaajana vielä kukkoilee Martin Scorsese, niin eihän se voi olla kuin laatukamaa...tuloksena vuoden rikosdraama "The Departed".
Leffa sijoittuu Bostonin alamaailmaan, jossa ei välillä tiedä ovatko poliisit mädempiä kuin gangsterit eli katsoja on positiivisessa mielessä ajoittain pihalla kuin talonmies lumipyryssä. Jack Nicholson pääsee irvistelemään koko repertuaarinsa kyllyydestä rikollispomo Costellona ja jopa kiiltokuvapoika DiCapriokin on varsin mainio Costellon jengiin soluttautuneena poliisina. Muu näyttelijäporukkakin kun vetää urakkansa kunnialla maaliin, niin reilu kaksituntinen hurahtaa huomaamatta.
Juoni on varsin monisyinen ja yllätyksiä piisaa ja onhan sitä myös tarjolla Scorsesen tavaramerkkiäkin eli reipasta väkivaltaa ammuskeluineen ja turpiinmättöineen.
"The Departed" on laadukkaasti ohjatun/näytellyn gangsterielokuvan ystävän pakkokatsastus ja that's it.
Piste.
Mitäpä muuten saadaan kun samaan elokuvaan laitetaan ykkösketjuun Jack Nicholson, Leonardo DiCaprio ja Matt Damon sekä kakkosketjuun vielä sellaiset nimet kuin Martin Sheen, Mark Wahlberg ja Alec Baldwin...? Kun ohjaajana vielä kukkoilee Martin Scorsese, niin eihän se voi olla kuin laatukamaa...tuloksena vuoden rikosdraama "The Departed".
Leffa sijoittuu Bostonin alamaailmaan, jossa ei välillä tiedä ovatko poliisit mädempiä kuin gangsterit eli katsoja on positiivisessa mielessä ajoittain pihalla kuin talonmies lumipyryssä. Jack Nicholson pääsee irvistelemään koko repertuaarinsa kyllyydestä rikollispomo Costellona ja jopa kiiltokuvapoika DiCapriokin on varsin mainio Costellon jengiin soluttautuneena poliisina. Muu näyttelijäporukkakin kun vetää urakkansa kunnialla maaliin, niin reilu kaksituntinen hurahtaa huomaamatta.
Juoni on varsin monisyinen ja yllätyksiä piisaa ja onhan sitä myös tarjolla Scorsesen tavaramerkkiäkin eli reipasta väkivaltaa ammuskeluineen ja turpiinmättöineen.
"The Departed" on laadukkaasti ohjatun/näytellyn gangsterielokuvan ystävän pakkokatsastus ja that's it.
Piste.
tiistaina, marraskuuta 07, 2006
Metallidokkari fanin näkökulmasta
Metal: A Headbanger's Journey...siinäpä jokaiselle "headbangerille" oiva audiovisuaalinen matka metallimusiikin maailmaan. Kanadalainen antropologi ja "metallipää" Sam Dunn on tehnyt oman näköisensä metallidokumentin, jossa käydään heavymetallin historiaa ja vaikutusta yhteiskuntaan läpi kiihkottomasti ja asiantuntevasti.
Dunn haastattelee muusikoita ja faneja sekä kiertää ympäri maailmaa käyden festivaaleilla, joista erityisesti Wackenin valtaisa metallikokokoontuminen Saksassa saa ansaitusti paljon aikaa. Suotta ei kyseisestä tapahtumasta puhuta metallin Mekkana.
Itselle henkilökohtaisesti dokumentissa toimivat vanhemman metallisukupolven, kuten Ronnie James Dion ja Tony Iommin sekä Slayerin äijien haastattelut ja Dion haastattelusta saadaankin selville kuka sen kaikkien hevipiireissä tunteman "pirunsarvitervehdyksen" oikeasti lanseerasi. Lisäksi Dio heittää varsin nasevia huumorintäyteisiä "kuitteja" Kissin Gene Simmonsin suuntaan.
Dokumentin miinuksena voidaan pitää skandinaavisen metallin vähyyttä, erityisesti suomalainen metalli jää tyystin yhteen Children Of Bodomin biisiklippiin Wackenista, vaikka ohjaaja Dunn tunnustautuukin COB-faniksi ja bändin paitakin näkyy löytyvän päältä. Norjan black metal-kulttuuria kylläkin käsitellään laajasti, mutta kaikkea ei tietysti voi saada yhdessä dokumentissa.
Metal: A Headbanger's Journey on kaikenkaikkiaan ihan toimiva paketti ja jokainen hevimetallista pitävä katsoo sen isommin nikottelematta.
Metal forever!
Metal: A Headbanger's Journey...siinäpä jokaiselle "headbangerille" oiva audiovisuaalinen matka metallimusiikin maailmaan. Kanadalainen antropologi ja "metallipää" Sam Dunn on tehnyt oman näköisensä metallidokumentin, jossa käydään heavymetallin historiaa ja vaikutusta yhteiskuntaan läpi kiihkottomasti ja asiantuntevasti.
Dunn haastattelee muusikoita ja faneja sekä kiertää ympäri maailmaa käyden festivaaleilla, joista erityisesti Wackenin valtaisa metallikokokoontuminen Saksassa saa ansaitusti paljon aikaa. Suotta ei kyseisestä tapahtumasta puhuta metallin Mekkana.
Itselle henkilökohtaisesti dokumentissa toimivat vanhemman metallisukupolven, kuten Ronnie James Dion ja Tony Iommin sekä Slayerin äijien haastattelut ja Dion haastattelusta saadaankin selville kuka sen kaikkien hevipiireissä tunteman "pirunsarvitervehdyksen" oikeasti lanseerasi. Lisäksi Dio heittää varsin nasevia huumorintäyteisiä "kuitteja" Kissin Gene Simmonsin suuntaan.
Dokumentin miinuksena voidaan pitää skandinaavisen metallin vähyyttä, erityisesti suomalainen metalli jää tyystin yhteen Children Of Bodomin biisiklippiin Wackenista, vaikka ohjaaja Dunn tunnustautuukin COB-faniksi ja bändin paitakin näkyy löytyvän päältä. Norjan black metal-kulttuuria kylläkin käsitellään laajasti, mutta kaikkea ei tietysti voi saada yhdessä dokumentissa.
Metal: A Headbanger's Journey on kaikenkaikkiaan ihan toimiva paketti ja jokainen hevimetallista pitävä katsoo sen isommin nikottelematta.
Metal forever!
sunnuntai, lokakuuta 29, 2006
COB ja eka DVD
Bodomin lapset eli tutummin Children Of Bodom julkaisi reilu pari viikkoa sitten ensimmäisen kokopitkän DVD:n otsikolla "Chaos Ridden Years-Stockholm Knockout Live" ja pitihän se tottakai hankkia.
Mitäpä sitten jäi käteen...no ainakin perkeleellisen kovassa timmissä soittava ja virtuooseja vilisevä metallibändi. Tukholmalaisyleisö on syystäkin "pähkinöinä", sen verran tanakkaa turpaanmättöä Bodomin pojat heille syytävät. Keikka on alusta loppuun tiukkaa tavaraa ja itsekin bändin reilu vuosi sitten livenä Ilosaarirockissa nähneenä voin todeta, että meininki on ehkä vieläkin tiukentunut. Tuskinpa Suomesta montaakaan poppoota löytyy, joka COB:n ohittaa live-energisyydessä ja soittaa teknisyydessä suohon.
DVD:n lisukkeet ovat myös upeat käsittäen mm. dokumentin bändin urasta, promovideot ja behind the scenes/ deleted scenes-valikot. Näissä riennoissa onkin varsin messevää kamaa, erityisesti makkaranpaisto pyroilla ja yleisön syöttäminen ovat suupieliä virneeseen pistävää toimintaa. Mukana on tietysti pakolliset kännikohellukset ja varsinkin kakkoskitaristi Roope Latvala on melkoinen hauskuuttaja kuppia otettuaan.
Kaikenkaikkiaan erittäin toimiva ja katselua kestävä paketti Suomi-metallin yhdeltä keulakuvalta.
Bodomin lapset eli tutummin Children Of Bodom julkaisi reilu pari viikkoa sitten ensimmäisen kokopitkän DVD:n otsikolla "Chaos Ridden Years-Stockholm Knockout Live" ja pitihän se tottakai hankkia.
Mitäpä sitten jäi käteen...no ainakin perkeleellisen kovassa timmissä soittava ja virtuooseja vilisevä metallibändi. Tukholmalaisyleisö on syystäkin "pähkinöinä", sen verran tanakkaa turpaanmättöä Bodomin pojat heille syytävät. Keikka on alusta loppuun tiukkaa tavaraa ja itsekin bändin reilu vuosi sitten livenä Ilosaarirockissa nähneenä voin todeta, että meininki on ehkä vieläkin tiukentunut. Tuskinpa Suomesta montaakaan poppoota löytyy, joka COB:n ohittaa live-energisyydessä ja soittaa teknisyydessä suohon.
DVD:n lisukkeet ovat myös upeat käsittäen mm. dokumentin bändin urasta, promovideot ja behind the scenes/ deleted scenes-valikot. Näissä riennoissa onkin varsin messevää kamaa, erityisesti makkaranpaisto pyroilla ja yleisön syöttäminen ovat suupieliä virneeseen pistävää toimintaa. Mukana on tietysti pakolliset kännikohellukset ja varsinkin kakkoskitaristi Roope Latvala on melkoinen hauskuuttaja kuppia otettuaan.
Kaikenkaikkiaan erittäin toimiva ja katselua kestävä paketti Suomi-metallin yhdeltä keulakuvalta.
lauantaina, lokakuuta 28, 2006
Päivitetty versio "Damien-möröstä"
Kaikkihan me kauhufriikit toki muistamme tuon 1976 tehdyn "The Omen" kauhuklassikon, josta remake tuli leffoihin tänä vuonna (6.6.-06 yllättäen). Noh, yleensähän nämä remaket ovat aikamoista kuraa ja tämäkin versio on saanut aika kehnoja arvosteluja medioissa, mutta ei se nyt "kurakakka" kuitenkaan ole. Leffa on ihan kelpo, osittain tapahtumiltaan päivitetty versio, muuten lähes identtinen kopio tuosta alkuperäisestä klassikosta.
Näyttelijäsuoritukset eivät kylläkään päätä huimaa poislukien lastenhoitajaa esittävän Mia Farrow'n, joka kalvakkoine kasvoineen ja synkkine katseineen on varsin hyytävä ilmestys. Itse pikkupiru Damien (Seamus Davey-Fitzpatrick) onkin sitten yhtä pelottava kuin Ti-Ti Nalle hiekkalaatikolla, eikä pärjää alkuperäiselle Damienille alkuunkaan. Elokuvan pelastaa plussan puolelle ajoittain jäätävä tunnelma ja ahdistavan painostava musiikki sekä päivitetyt "shokkitehosteet" aikaansaavat pariin otteeseen kunnon sytkähdykset kotisohvalla ja leffan katsookin varsin kevyesti haukottelematta.
Alkuperäinen on parempi, mutta tämä remake on niitä parempia sellaisia.
Loppuun runo, joka hoetaan muutamaan otteeseen leffassa:
"When the Jews return to Zion, and a comet rips the sky
and the Holy Roman Empire rises, then You and I must die
from the Eternal Sea he rises, creating armies on either shore
turning man against his brother, 'til man exists no more"
Kaikkihan me kauhufriikit toki muistamme tuon 1976 tehdyn "The Omen" kauhuklassikon, josta remake tuli leffoihin tänä vuonna (6.6.-06 yllättäen). Noh, yleensähän nämä remaket ovat aikamoista kuraa ja tämäkin versio on saanut aika kehnoja arvosteluja medioissa, mutta ei se nyt "kurakakka" kuitenkaan ole. Leffa on ihan kelpo, osittain tapahtumiltaan päivitetty versio, muuten lähes identtinen kopio tuosta alkuperäisestä klassikosta.
Näyttelijäsuoritukset eivät kylläkään päätä huimaa poislukien lastenhoitajaa esittävän Mia Farrow'n, joka kalvakkoine kasvoineen ja synkkine katseineen on varsin hyytävä ilmestys. Itse pikkupiru Damien (Seamus Davey-Fitzpatrick) onkin sitten yhtä pelottava kuin Ti-Ti Nalle hiekkalaatikolla, eikä pärjää alkuperäiselle Damienille alkuunkaan. Elokuvan pelastaa plussan puolelle ajoittain jäätävä tunnelma ja ahdistavan painostava musiikki sekä päivitetyt "shokkitehosteet" aikaansaavat pariin otteeseen kunnon sytkähdykset kotisohvalla ja leffan katsookin varsin kevyesti haukottelematta.
Alkuperäinen on parempi, mutta tämä remake on niitä parempia sellaisia.
Loppuun runo, joka hoetaan muutamaan otteeseen leffassa:
"When the Jews return to Zion, and a comet rips the sky
and the Holy Roman Empire rises, then You and I must die
from the Eternal Sea he rises, creating armies on either shore
turning man against his brother, 'til man exists no more"
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
Raskasta jyrää ja tummuutta
Suomalaisen hevimetallin peruskallio Tarot laittaa uusimmalla levyllään syksyn mustemmaksi ja täräyttää ilmoille parhaan julkaisunsa.
Jo aloituskaksikko, nimibiisi "Crows Fly Black" ja "Traitor" jysäyttävät ämyreistä sellaiset jytinät ja varsinkin vokalisoinnit, että siinä vaiheessa levyä moni "wannabe hevikaraoke hero" nakkaa kotikaraoket lähimpään lampeen ja ellei peräti hyppää itse perässä. Bändiin viralliseksi jäseneksi otetun Tommi Salmelan murakka ääni käy todella yhteen maestro Marco Hietalan kanssa.
Soittokin jytistelee eteenpäin kuin Rommelin panssaridivisioona Tarotin rouhiessa raskaita ja synkkiä metallikimpaleita, joista yksittäisinä helminä kahden alkukappaleen lisäksi nousevat esiin "Before The Skies Come Down", "Bleeding Dust" ja levyn päättävä "Grey".
Suositellaan kaikille timantinkovasta kotimaisesta metallista pitäville. Yksinkertaista parhautta. Perkele!
Suomalaisen hevimetallin peruskallio Tarot laittaa uusimmalla levyllään syksyn mustemmaksi ja täräyttää ilmoille parhaan julkaisunsa.
Jo aloituskaksikko, nimibiisi "Crows Fly Black" ja "Traitor" jysäyttävät ämyreistä sellaiset jytinät ja varsinkin vokalisoinnit, että siinä vaiheessa levyä moni "wannabe hevikaraoke hero" nakkaa kotikaraoket lähimpään lampeen ja ellei peräti hyppää itse perässä. Bändiin viralliseksi jäseneksi otetun Tommi Salmelan murakka ääni käy todella yhteen maestro Marco Hietalan kanssa.
Soittokin jytistelee eteenpäin kuin Rommelin panssaridivisioona Tarotin rouhiessa raskaita ja synkkiä metallikimpaleita, joista yksittäisinä helminä kahden alkukappaleen lisäksi nousevat esiin "Before The Skies Come Down", "Bleeding Dust" ja levyn päättävä "Grey".
Suositellaan kaikille timantinkovasta kotimaisesta metallista pitäville. Yksinkertaista parhautta. Perkele!
lauantaina, lokakuuta 14, 2006
Some Dark Thoughts
Image In The Dark
Image In The Dark
I turn away from the road that someday was leading to you
There’s no clouds of dust on that road anymore
I could hear your laughter echoing on those yards
The old garden oaks are only to remember that golden fairytale
the same longing dives into that moment again
it winds me in its web completely with pain
Cold night sneaks into my room and listens what belongs to human heart
Cold night sneaks into my room, soon cradles to sleep
Where I can see your image in the dark
Autumn was shorter than I believed and it took you away with silent wings
Your closeness has withered, I wish you were here before the sky gets dark
the same longing dives into that moment again
it winds me in its web completely with pain
Cold night sneaks into my room and listens what belongs to human heart
Cold night sneaks into my room, soon cradles to sleep
Where I can see your image in the dark
sunnuntai, lokakuuta 08, 2006
Eeppinen matka Amerikkaan
Alkaa näköjään blogi muuttumaan arvostelupalstaksi, mutta sellainen minisarja tuli nähtyä, että ei ihan äsken muista törmänneensä moiseen. Steven Spielbergin tuottama eeppisen kaunis ja väkevä tarina "Into The West" 1800-luvun Amerikasta ja intiaanikansojen sekä valkoisten uudisraivaajien elämästä on sen verran vaikuttavaa katsottavaa, että sitä voi huoletta suositella kaikille laatudraamasta kiinnostuneille.
Sarja seuraa useiden henkilöhahmojen kautta 1820-luvulta alkaen lännen valloitusta päättyen karusti kuvattuun Wounded Kneen verilöylyyn joulukuun lopussa 1890. Kulttuurien törmäys oli väistämättä päättyvä heikomman tuhoksi ja sarja antaakin hyvän syyn pohtia ihmismielen syvintä olemusta.
Kuten sarjan kotisivulla sanotaan:
"Journey To The Heart Of The American Dream". Voiko sitä enää paremmin tiivistää.
Alkaa näköjään blogi muuttumaan arvostelupalstaksi, mutta sellainen minisarja tuli nähtyä, että ei ihan äsken muista törmänneensä moiseen. Steven Spielbergin tuottama eeppisen kaunis ja väkevä tarina "Into The West" 1800-luvun Amerikasta ja intiaanikansojen sekä valkoisten uudisraivaajien elämästä on sen verran vaikuttavaa katsottavaa, että sitä voi huoletta suositella kaikille laatudraamasta kiinnostuneille.
Sarja seuraa useiden henkilöhahmojen kautta 1820-luvulta alkaen lännen valloitusta päättyen karusti kuvattuun Wounded Kneen verilöylyyn joulukuun lopussa 1890. Kulttuurien törmäys oli väistämättä päättyvä heikomman tuhoksi ja sarja antaakin hyvän syyn pohtia ihmismielen syvintä olemusta.
Kuten sarjan kotisivulla sanotaan:
"Journey To The Heart Of The American Dream". Voiko sitä enää paremmin tiivistää.
tiistaina, lokakuuta 03, 2006
Kung fu-leffojen eliittiä
Tuli sitten tänään katsottua ehkes Jet Li-leffoista best ever. Kyseessähän on Fearless aka Huo Yuan Jia. Elokuva on totta mooses kuvaukseltaan henkeäsalpaavan upeaa katsottavaa ja lukemattomat fantastiset toimintakohtaukset losauttaa katsojan leuat Morian syvyyksiin.
Mr. Li näyttää vaan vertyvän vanhetessaan ja on muutenkin hienoa, ettei leffaa ole pilattu Hollywood-hapatuksella, vaan jytistellään back to roots and basics.
MazaMoria kiittää ja kumartaa.
Tuli sitten tänään katsottua ehkes Jet Li-leffoista best ever. Kyseessähän on Fearless aka Huo Yuan Jia. Elokuva on totta mooses kuvaukseltaan henkeäsalpaavan upeaa katsottavaa ja lukemattomat fantastiset toimintakohtaukset losauttaa katsojan leuat Morian syvyyksiin.
Mr. Li näyttää vaan vertyvän vanhetessaan ja on muutenkin hienoa, ettei leffaa ole pilattu Hollywood-hapatuksella, vaan jytistellään back to roots and basics.
MazaMoria kiittää ja kumartaa.
keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006
sunnuntai, syyskuuta 24, 2006
sunnuntai, syyskuuta 17, 2006
keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006
maanantaina, syyskuuta 11, 2006
sunnuntai, syyskuuta 10, 2006
Illan tummetessa lyriikkaa...
Forgotten (Echoing Cold)
There are things in this world
that have been untold
haunting ancient memories are rising
until we become old
Distant voices are calling everyone
to gather in those valleys of eternity
forgotten times echoing cold
We'd better run into caressing light
before the day turns to black night
to the place where the old ones
tell the tales of unknown
the stories that must be shown
Fading distant flash of light
might be the sign of things to be done
until the time reserved for you and me
is forever gone
Forgotten (Echoing Cold)
There are things in this world
that have been untold
haunting ancient memories are rising
until we become old
Distant voices are calling everyone
to gather in those valleys of eternity
forgotten times echoing cold
We'd better run into caressing light
before the day turns to black night
to the place where the old ones
tell the tales of unknown
the stories that must be shown
Fading distant flash of light
might be the sign of things to be done
until the time reserved for you and me
is forever gone
sunnuntai, syyskuuta 03, 2006
"Syksyistä" lyriikkaa syyskuun alkuun
Wasted
You live on time that you borrow
wasting life, dwelling in pain and sorrow
Wasted
You live on time that you borrow
wasting life, dwelling in pain and sorrow
In Vain
We see the years passing by
All the beauty and precious we know wither and then slowly die
You keep on asking is this real and why
The lost ones make a deep sigh
And stare to the blackening sky
We gaze them and wind starts to blow
People begin to fear and run
In the horizon we see the end and our destiny is done
Because there’s only fear
For Heaven’s sake tell me am I insane
Why there is so much pain
And all in vain...
lauantaina, syyskuuta 02, 2006
keskiviikkona, elokuuta 30, 2006
tiistaina, elokuuta 29, 2006
Tervehdys Morian kaivosten uumenista!
Tämä on sitten eka meikäläisen postaus tälle blogille. Eli tällä blogilla vaikuttaa hitaasti, mutta kohtuullisen varmasti keski-ikää lähestyvä hevidude (beard and long hair not included), joka pitää myös kunnon leffoista (lue: osa Hollywood-scheissesta is for cocksuckers and morons) ja laatusarjoista (Lost, Deadwood, Rome, Carnivale etc.) Hyvä kirjallisuus kolahtaa myös tähän osoitteeseen...The Lord Of The Rings ehkä suurimpana. Blogitagistakin näkyy, että hurahtanut ja pahasti.
Urheileminen sopivassa määrin tykittää eli esimerkiksi talvella hiihto ja sulkapallo, kesällä tennis, kalastus ja frisbeegolf, sekä sukeltelunomainen pulikointi järvessä. Myös motskarilla huristelu (ei hurjastelu ;-p ) toimii aina kun mahdollista.
Siinäpä sitä alkuun...perästä kuuluu ;-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
