John Rambo (2008)
[aka Rambo & Rambo IV]
(Sylvester Stallone)
"Heroes never die...they just reload".
Just. Näin mainostaa uusin eli neljäs Sylvester Stallonen Rambo-hahmon ympärille tehty "oksat pois"-tapporalli John Rambo itseään. Ja voi perkele, että sitä mäiskettä sitten riittääkin. Raatoa tulee siihen malliin, ettei mitkään laskurit mukana pysy. Syltty itse on vielä ohjastellutkin tämän leffan, joten arvasihan tuon tulevan telomisen määrän.
Jos olivat Rambo II ja III 1980-luvun reaganismin arvoja kunnioittavaa ilkeiden kommareiden nitistelyä, niin ei tämä uusinkaan kovin kauas tuosta ideologiasta sinkoa. Nyt listittävänä on varsin nilkkimäisenä esitetty Burman (siis Myanmar, kirj. huom.) armeijan yksikkö, joka viidakossa ylläpitää systemaattista sisällisotaa ja kansanmurhaa. Kun Syltyn elokuvan alussa siviilien avuksi viemä amerikkalainen avustusryhmä joutuu tuon murhaajasakin vangiksi (olipa ylläri), niin johan taas alkaa Rambon puukkokättä kutittaa ja nyrkki jouskaria kaapista hamuamaan. Tästä alkaakin vallan hurmeinen ja silpomistasossaan yksityiskohtainen telomisralli, jossa suolenkappaleita ja ruumiinjäseniä sinkoilee niin, että väliin jo hymyilyttää. Mainitsen tässä ihan kuriositeettina pari kohtaa, esim. .50 kalipeerisella tarkkuuskiväärillä suoritettu päiden posauttelu ja raskaalla konekiväärillä lähietäisyydeltä operoitu suolihuuhtelu muine irroitteluinen. Joo-o. Eihän tätä kai kukaan (toivottavasti) tosissaan ota, mutta aika arveluttavaa meno välillä on, jos tätä ihan vakavissaan ryhtyy analysoimaan.
Rambo-hahmoa fanittavat eivät taatusti pety leffan mättöasteeseen. Edellisiin osiin verrattuna se on vähintään potenssiin 6. Silmittömästä väkivallasta puistatuksia saavat sen sijaan pysykööt tästä hyvin kaukana. Näyttelijäosasto on yllättävänkin laadukasta tämän tyyliseen mesomiseen. Naispääosassa avaustustyöntekijää esittävä Julie Benz on tuttu tv-sarjoista (mm. Dexter) ja Paul Schulze amerikkaisen lääkärin osassa on hänkin tuttu tv:stä (mm. 24 ja Sopranos). Stallone pääosissa kryptisine muminoineen on sama tuttu pökkelömäinen telkänpönttö kuin ennenkin, ja muutenkin +60v Syltyn Rambo-meuhkaus pusikossa on jotenkin koomisen oloista.
Paha tälle on oikein pisteitä antaa, koska niin "häiriintyneen" olon tämä jättää. Tietysti, jos ei lähde yhtään miettimään, niin jo vain tälle melkein täydet pointsit hurmeisen rappauksen ystävä antaa. Mikäli lähdetään elokuvallisia arvoja tonkimaan, niin ei vittu, hyvää päivää.
Arvosanaksi ripulipaskaa for dummies ja quite watchable välimalli eli välttävä napsahti.
http://movies.break.com/rambo/
2/5
torstaina, tammikuuta 31, 2008
keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008
tiistaina, tammikuuta 29, 2008
Beowulf (2007)
(Robert Zemeckis)
Nyt losahti kyllä leuka kanveesiin, sillä oli sen verran vakuuttavan näköistä animaatiota katselussa. Tämä muinaisenglantilaiseen Beowulf-sankaritaruun perustuva Robert Zemeckisin hienosti ohjaama moderni animaatioelokuva näytti osin lähes "aidolta" elokuvalta. Kaikkea sillä nykytekniikalla saadaankin aikaan, jumankekka! Allekirjoittanut ei tunnustaudu animaation suuriin ystäviin, mutta kyllä tällä pätkällä riisuttiin täysin aseista. Lähti nimittäin leffa kuin Hornet Lusin suoralta.
Neil Gaimanin ja Roger Avaryn käsikirjoitus pitää tarinan tiukasti ja komeasti kasassa, eikä lähde höntyilemään minnekään turhille sivupoluille. 3D-animaatio ja massiiviset efektit tukevat hienosti kerrontaa ja ovat lievästi sanottuna huikeita. Ei näin näyttävään ole kyllä ennen allekirjoittanut animaatioissa törmännyt. Tukku kovia nimiä on antanut kasvonsa ja äänensä kaiken kukkuraksi elokuvaan; mainitaan vaikka Anthony Hopkins kuningas Hrothgarina, Ray Winstone pääosissa Beowulfina, Angelina Jolie demoni Grendelin äitinä, Brendan Gleeson Beowulfin kakkosmies Wiglafina ja John Malkovich tanskalaisena soturi Unferthinä. Jo vain tuolla kattauksella osaavissa käsissä lähtee.
Beowulf on hienosti kerrottu tarina ja visuaalisesti huikeaa katsottavaa. Jotkut kamera-ajot ovat suorastaan päätä huimaavia ja näkyy kyllä, että tätä tehdessä on taaloja palanut törkeä kasa itse tarinan kuitenkaan siitä kärsimättä. Lisätään tähän vielä Alan Silvestrin mahtipontisen komea soundtrack, niin siinäpä ne päällimmäiset tunnelmat rainasta.
Tsekatkaa ihmeessä ja tätä voi suositella jopa animaatioista näppyjä saaville.
http://www.beowulfmovie.com/
4.5/5
(Robert Zemeckis)
Nyt losahti kyllä leuka kanveesiin, sillä oli sen verran vakuuttavan näköistä animaatiota katselussa. Tämä muinaisenglantilaiseen Beowulf-sankaritaruun perustuva Robert Zemeckisin hienosti ohjaama moderni animaatioelokuva näytti osin lähes "aidolta" elokuvalta. Kaikkea sillä nykytekniikalla saadaankin aikaan, jumankekka! Allekirjoittanut ei tunnustaudu animaation suuriin ystäviin, mutta kyllä tällä pätkällä riisuttiin täysin aseista. Lähti nimittäin leffa kuin Hornet Lusin suoralta.
Neil Gaimanin ja Roger Avaryn käsikirjoitus pitää tarinan tiukasti ja komeasti kasassa, eikä lähde höntyilemään minnekään turhille sivupoluille. 3D-animaatio ja massiiviset efektit tukevat hienosti kerrontaa ja ovat lievästi sanottuna huikeita. Ei näin näyttävään ole kyllä ennen allekirjoittanut animaatioissa törmännyt. Tukku kovia nimiä on antanut kasvonsa ja äänensä kaiken kukkuraksi elokuvaan; mainitaan vaikka Anthony Hopkins kuningas Hrothgarina, Ray Winstone pääosissa Beowulfina, Angelina Jolie demoni Grendelin äitinä, Brendan Gleeson Beowulfin kakkosmies Wiglafina ja John Malkovich tanskalaisena soturi Unferthinä. Jo vain tuolla kattauksella osaavissa käsissä lähtee.
Beowulf on hienosti kerrottu tarina ja visuaalisesti huikeaa katsottavaa. Jotkut kamera-ajot ovat suorastaan päätä huimaavia ja näkyy kyllä, että tätä tehdessä on taaloja palanut törkeä kasa itse tarinan kuitenkaan siitä kärsimättä. Lisätään tähän vielä Alan Silvestrin mahtipontisen komea soundtrack, niin siinäpä ne päällimmäiset tunnelmat rainasta.
Tsekatkaa ihmeessä ja tätä voi suositella jopa animaatioista näppyjä saaville.
http://www.beowulfmovie.com/
4.5/5
torstaina, tammikuuta 24, 2008
American Gangster (2007)
(Ridley Scott)
Ohjaajaveteraani Ridley Scott on nimi, jonka nähdessään olevan leffan ohjaimissa tietää saavansa melkoisella varmuudella laatukamaa verkkokalvoilleen. Äijän CV:ltä nimittäin löytyvät mm. scifi-klassikot Alien ja Blade Runner, tiukka road movie Thelma & Louise ja fantastinen Gladiator-spektaakkeli. Ei hullumpia pätkiä nuo edellämainitut, vai mitä? Nyt tähän laatuelokuvien jatkumoon lävähtää 1970-luvun New Yorkiin sijoittuva gangsterieepos American Gangster.
American Gangster kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan 1970-luvun Harlemin ja New Yorkin rikollispiirejä huumekaupallaan hallinneen mustan Frank Lucasin tarinan. Denzel Washingtonin varmuudella ja taidolla näyttelemä Lucas hankkii suoraan Kaakkois-Aasiasta puhdasta heroiinia New Yorkin valtaville markkinoille ja kaappaa näin käytännössä koko kaupungin huumekaupan mafian ohi nimiinsä. Vastapelurinaan rehellisenä poliisina hänellä on Russell Crowen hyvin tulkitsema huumepoliisi Richie Roberts, joka onkin harvinaisuus tuon ajan läpeensä korruptoituneessa New Yorkin poliisilaitoksessa. Mätiä kyttiä on pilvin pimein ja tässä suossa Crowen roolihahmo yrittää luovia, ja samalla saada huumeparoni Lucasin kiikkiin. Siinäpä juoni lyhyesti ja hyvin näyteltyjä hahmoja piisaa muitakin matkan varrella. Mainittakoon vaikka umpimätää rikosetsivää vetävästi esittävä Josh Brolin ja John Ortiz hikoilee vakuuttavasti sivuosassa huumeisiin sortuvana Crowen etsiväparina, sekä Lucasin vaimona varsin säpäkkänä ilmestyksenä keimaileva latinobabe Lymari Nadal. Lisätään vielä tähän retroileva funk-musiikkia lätkyttelevä soundtrack, joka toimii kuin viskileka tällaiseen vanhaan bassottelua opettelevaan pieruun.
Ridley Scottin American Gangster on väkevää gangsteridraamaa pääosissaan hyvin onnistuvat megaluokan näyttelijät Washington ja Crowe, ja sivuosissaankin kovan luokan näyttelijöitä vilisevä eepos. Elokuva kestää yli kaksi ja puoli tuntia, mutta eipä tuo aika käynyt kertaakaan pitkäksi sujuvan kerronnan ja muutenkin kiinnostavan tarinan ansiosta. Leffa toimii myös nostalgiatrippinä 1970-luvun huumeidenhuuruiseen New Yorkin alamaailmaan. Väkivaltaista toimintaa ryöpsähtelee välillä yllättävästikin ja paljasta pintaa vilahtelee sitä kaipaaville.
Kaikenkaikkiaan toimiva kuvaus Harlemin mustan huumekuninkaan elämästä ja New Yorkin tuon ajan korruptoituneen poliisilaitoksen menosta.
Laatuleffa ja osui ja upposi tähän osoitteeseen.
http://www.americangangster.net/
4/5
(Ridley Scott)
Ohjaajaveteraani Ridley Scott on nimi, jonka nähdessään olevan leffan ohjaimissa tietää saavansa melkoisella varmuudella laatukamaa verkkokalvoilleen. Äijän CV:ltä nimittäin löytyvät mm. scifi-klassikot Alien ja Blade Runner, tiukka road movie Thelma & Louise ja fantastinen Gladiator-spektaakkeli. Ei hullumpia pätkiä nuo edellämainitut, vai mitä? Nyt tähän laatuelokuvien jatkumoon lävähtää 1970-luvun New Yorkiin sijoittuva gangsterieepos American Gangster.
American Gangster kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan 1970-luvun Harlemin ja New Yorkin rikollispiirejä huumekaupallaan hallinneen mustan Frank Lucasin tarinan. Denzel Washingtonin varmuudella ja taidolla näyttelemä Lucas hankkii suoraan Kaakkois-Aasiasta puhdasta heroiinia New Yorkin valtaville markkinoille ja kaappaa näin käytännössä koko kaupungin huumekaupan mafian ohi nimiinsä. Vastapelurinaan rehellisenä poliisina hänellä on Russell Crowen hyvin tulkitsema huumepoliisi Richie Roberts, joka onkin harvinaisuus tuon ajan läpeensä korruptoituneessa New Yorkin poliisilaitoksessa. Mätiä kyttiä on pilvin pimein ja tässä suossa Crowen roolihahmo yrittää luovia, ja samalla saada huumeparoni Lucasin kiikkiin. Siinäpä juoni lyhyesti ja hyvin näyteltyjä hahmoja piisaa muitakin matkan varrella. Mainittakoon vaikka umpimätää rikosetsivää vetävästi esittävä Josh Brolin ja John Ortiz hikoilee vakuuttavasti sivuosassa huumeisiin sortuvana Crowen etsiväparina, sekä Lucasin vaimona varsin säpäkkänä ilmestyksenä keimaileva latinobabe Lymari Nadal. Lisätään vielä tähän retroileva funk-musiikkia lätkyttelevä soundtrack, joka toimii kuin viskileka tällaiseen vanhaan bassottelua opettelevaan pieruun.
Ridley Scottin American Gangster on väkevää gangsteridraamaa pääosissaan hyvin onnistuvat megaluokan näyttelijät Washington ja Crowe, ja sivuosissaankin kovan luokan näyttelijöitä vilisevä eepos. Elokuva kestää yli kaksi ja puoli tuntia, mutta eipä tuo aika käynyt kertaakaan pitkäksi sujuvan kerronnan ja muutenkin kiinnostavan tarinan ansiosta. Leffa toimii myös nostalgiatrippinä 1970-luvun huumeidenhuuruiseen New Yorkin alamaailmaan. Väkivaltaista toimintaa ryöpsähtelee välillä yllättävästikin ja paljasta pintaa vilahtelee sitä kaipaaville.
Kaikenkaikkiaan toimiva kuvaus Harlemin mustan huumekuninkaan elämästä ja New Yorkin tuon ajan korruptoituneen poliisilaitoksen menosta.
Laatuleffa ja osui ja upposi tähän osoitteeseen.
http://www.americangangster.net/
4/5
keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008
Hitman (2007)
(Xavier Gens)
Itsekin hyvää Hitman 2-peliä pelanneena tartuin täkyyn ja katsoin fransmanni Xavier Gensin kipparoiman Hitman-pelisarjan pohjalta tehdyn leffan. Odotukset eivät olleet korkealla nähtyäni elokuvan saamia teilaavia arvosteluja, mutta kyllä tämä kannatti katsoa "analyyttisten" kriitikoiden arvioista huolimatta. Eihän Hitman tietenkään mitään maailmoja mullistavaa esittele, mutta räväkkää ja hurmeista "brains to the coat check"-meininkiä raina kyllä tarjoaa roppakaupalla.
Deadwood-lännensarjasta ja uusimmasta Die Hardista tuttu kivinaamainen narisija Timothy Olyphant on ihan oiva valinta ilmeettömän ja kaljun palkkatappajan rooliin, joka lahtaa kohteitaan tylysti kylmäksi. Tuleva Bond-misu Olga Kurylenko keikistelee muikeasti Olyphantin seuralaisena naispääosassa, ja tämä on se leffa missä hän esittelee auliisti niitä munkkejaan, joista jo mediassa kohistiin taannoin. No, perkele johan niillä avuilla pelkästään yksi piste leffalle lähtee ;-)
Juonena on Venäjän presidenttipelin ympärillä pyörivä salaliitto, josta Olyphantin esittämä salamurhaaja eli jo pelistä tuttu koodinimeltään 47 pääsee jyvälle. Seuraakin armoton ja vauhdikas tapporalli ennenkuin hommat selviää ja puolitoistatuntinen vierähtää sukkelasti, kunhan vain malttaa heittää sen kriitikon asenteen vittuun. Aukkoja nimittäin juonessa löytyy ja kyllähän tästä analysoimalla saa sen kökköydenkin esille.
Allekirjoittanut päättää napsaista kuitenkin "ajattelunappulan" offille ja antaa mennä, ja kyllä tuo tyly rappaus hurjalla temmolla pitää haukotukset kaukana. Sen verran reipasta väkivaltaakin on, että herkimmät voivat saada siitä puistatuksia. Mätön ja hurmeen fanit sen sijaan hierovat käsiään ja tanssivat Travoltaa.
Ei pärjää esikuvalleen pelille, mutta kyllä tämän katsoo kakistelematta.
http://www.hitmanmovie.com/
3/5
(Xavier Gens)
Itsekin hyvää Hitman 2-peliä pelanneena tartuin täkyyn ja katsoin fransmanni Xavier Gensin kipparoiman Hitman-pelisarjan pohjalta tehdyn leffan. Odotukset eivät olleet korkealla nähtyäni elokuvan saamia teilaavia arvosteluja, mutta kyllä tämä kannatti katsoa "analyyttisten" kriitikoiden arvioista huolimatta. Eihän Hitman tietenkään mitään maailmoja mullistavaa esittele, mutta räväkkää ja hurmeista "brains to the coat check"-meininkiä raina kyllä tarjoaa roppakaupalla.
Deadwood-lännensarjasta ja uusimmasta Die Hardista tuttu kivinaamainen narisija Timothy Olyphant on ihan oiva valinta ilmeettömän ja kaljun palkkatappajan rooliin, joka lahtaa kohteitaan tylysti kylmäksi. Tuleva Bond-misu Olga Kurylenko keikistelee muikeasti Olyphantin seuralaisena naispääosassa, ja tämä on se leffa missä hän esittelee auliisti niitä munkkejaan, joista jo mediassa kohistiin taannoin. No, perkele johan niillä avuilla pelkästään yksi piste leffalle lähtee ;-)
Juonena on Venäjän presidenttipelin ympärillä pyörivä salaliitto, josta Olyphantin esittämä salamurhaaja eli jo pelistä tuttu koodinimeltään 47 pääsee jyvälle. Seuraakin armoton ja vauhdikas tapporalli ennenkuin hommat selviää ja puolitoistatuntinen vierähtää sukkelasti, kunhan vain malttaa heittää sen kriitikon asenteen vittuun. Aukkoja nimittäin juonessa löytyy ja kyllähän tästä analysoimalla saa sen kökköydenkin esille.
Allekirjoittanut päättää napsaista kuitenkin "ajattelunappulan" offille ja antaa mennä, ja kyllä tuo tyly rappaus hurjalla temmolla pitää haukotukset kaukana. Sen verran reipasta väkivaltaakin on, että herkimmät voivat saada siitä puistatuksia. Mätön ja hurmeen fanit sen sijaan hierovat käsiään ja tanssivat Travoltaa.
Ei pärjää esikuvalleen pelille, mutta kyllä tämän katsoo kakistelematta.
http://www.hitmanmovie.com/
3/5
Leverage - Blind Fire (2008)
1. Shadow In The Rain
2. King Of The Night
3. Stormchild
4. Sentenced
5. Hellhorn
6. Mister Universe
7. Don't Touch The Sun
8. Run Down The Hill
9. Heart Of Darkness
10. Learn To Live
No niin, kotimaista uutuuslevyä katsastukseen tällä kertaa. Jyväskylä/Helsinki-akselilla operoiva hard rock-pumppu Leverage on pullauttanut pellolle komeasti kasarihengessä ja metallisestikin jytistelevän Blind Fire-rieskan.
Heti alkuun on mainittava bändin laulaja Pekka Heino, joka myös vaikuttaa toisessa kotimaisessa kovatasoisessa hard rock-retkueessa Brother Firetribe. Viimeistään tällä levyllä Heino osoittaa kuuluvansa Suomenniemen rock-scenen laulajien eturintamaan. Heinon voimakas ja persoonallinen, sekä kirkas tulkinta napsahtaa tähän genreen kuin oikea koukku nekkuun nakkarilla. Tulee ihan kasarihevin parhaat ajat muutamassa biisissä mieleen ja niihin mielleyhtymiin pääsemisiin ei ihan joka ukko pysty. On myös annettava kehut koko muunkin orkesterin soitolle. Tasokasta ja komeasti jytisevää kamaa tulvii tuutista reippaasti. Varsinkin kitaristikaksikko Tuomas Heikkinen ja Torsti Spoof loihtivat lankuistaan murakoita ja perinteitä kunnioittavia hard rock-riffejä, sekä varsin hienoja sooloja.
Laadukkaasta kappalemateriaalista pulpahtavat helminä esille aloitusbiisi Shadow In The Rain varsin hienon kitarasoolonsa ansiosta ja neljäs repäisy raskaammalla kädellä vedetty puolihituri Sentenced on ehkes koko levyn timantti huikean tarttuvan kertosäkeen ja komeasti kasarihengessä jytisevän soiton ansiosta. Lisätään tähän vielä tujakasti möyryävä Mister Universe ja viimeistä edellinen zipale Heart Of Darkness, jossa kasari-hard rockin parhaat puolet ovat hyvin esillä ja biisin kitaratyöskentely sooloineen on tiukka esitys.
Nyt kaikki 1980-luvun perinteitä kunnioittavasta, mutta omaakin näkemystä edustavasta hard rockista pitävät herätys. Tässäpä rieska, jonka kanssa tulee tovi jos toinenkin kulumaan mukavasti. Ei sitä kuulkaa genressään näin laadukasta tavaraa ihan joka vuosikaan ilmesty.
http://www.leverageband.com/
4+/5
1. Shadow In The Rain
2. King Of The Night
3. Stormchild
4. Sentenced
5. Hellhorn
6. Mister Universe
7. Don't Touch The Sun
8. Run Down The Hill
9. Heart Of Darkness
10. Learn To Live
No niin, kotimaista uutuuslevyä katsastukseen tällä kertaa. Jyväskylä/Helsinki-akselilla operoiva hard rock-pumppu Leverage on pullauttanut pellolle komeasti kasarihengessä ja metallisestikin jytistelevän Blind Fire-rieskan.
Heti alkuun on mainittava bändin laulaja Pekka Heino, joka myös vaikuttaa toisessa kotimaisessa kovatasoisessa hard rock-retkueessa Brother Firetribe. Viimeistään tällä levyllä Heino osoittaa kuuluvansa Suomenniemen rock-scenen laulajien eturintamaan. Heinon voimakas ja persoonallinen, sekä kirkas tulkinta napsahtaa tähän genreen kuin oikea koukku nekkuun nakkarilla. Tulee ihan kasarihevin parhaat ajat muutamassa biisissä mieleen ja niihin mielleyhtymiin pääsemisiin ei ihan joka ukko pysty. On myös annettava kehut koko muunkin orkesterin soitolle. Tasokasta ja komeasti jytisevää kamaa tulvii tuutista reippaasti. Varsinkin kitaristikaksikko Tuomas Heikkinen ja Torsti Spoof loihtivat lankuistaan murakoita ja perinteitä kunnioittavia hard rock-riffejä, sekä varsin hienoja sooloja.
Laadukkaasta kappalemateriaalista pulpahtavat helminä esille aloitusbiisi Shadow In The Rain varsin hienon kitarasoolonsa ansiosta ja neljäs repäisy raskaammalla kädellä vedetty puolihituri Sentenced on ehkes koko levyn timantti huikean tarttuvan kertosäkeen ja komeasti kasarihengessä jytisevän soiton ansiosta. Lisätään tähän vielä tujakasti möyryävä Mister Universe ja viimeistä edellinen zipale Heart Of Darkness, jossa kasari-hard rockin parhaat puolet ovat hyvin esillä ja biisin kitaratyöskentely sooloineen on tiukka esitys.
Nyt kaikki 1980-luvun perinteitä kunnioittavasta, mutta omaakin näkemystä edustavasta hard rockista pitävät herätys. Tässäpä rieska, jonka kanssa tulee tovi jos toinenkin kulumaan mukavasti. Ei sitä kuulkaa genressään näin laadukasta tavaraa ihan joka vuosikaan ilmesty.
http://www.leverageband.com/
4+/5
tiistaina, tammikuuta 15, 2008
Perfect Stranger (2007)
(James Foley)
Salaisuuksia, murhamysteeri ja internetin chattipalstoja. Siinä elementit tällä kertaa töllötykseen osuneeseen thrilleriin Perfect Stranger (Vaara verkossa). Vanha kettu Bruce Willis ja Halle Berry (jota muuten aina katselee mielellään) ovat pääosissa tässä suurelta osin aika väsynyttä tutkivaa journalismia ja murhamysteerijännäriä yhdistelevässä elokuvassa, joka leffan lopussa onnistuu kuitenkin kutomaan juonensa verkot yllättävänkin hyvin yhteen ja pelastaa näin itsensä "nähty miljoona kertaa"-suosta.
James Foley on ohjaillut tämän nykyajan tietoyhteiskuntaa kuvaavan ja netin chattimaailmojen sudenkuopista kertovan thrillerin. Willis ja Berry vetävät rutiinilla, joskin hieman väsyneesti roolinsa himaan, mutta Berryn tietokoneista perillä olevaa apuria näyttelevä Giovanni Ribisi tekee ihan hyvän sivuroolin. Tällainen "nörttihikimäinen" rooli käy hänelle kuin USB porttiinsa. Naiskauneutta on tarjolla Berryn lisäksikin, ja olisi sitä pintaa voinut sitten jumankauta vilauttaakin, kun kerran tätä seksikkäänä thrillerinä mainostettiin. Pahemmanlaatuista haaskausta moinen ja turhaa vedätystä, sanoisin.
Katsoo tämän pahemmin kuorsaamatta, mutta ei elokuva mitään pysyviä jälkiä jätä verkkokalvoille. Loppuosan kipakoista jutuista lähtee nuo välttävät pointsit.
http://www.sonypictures.com/homevideo/perfectstranger/
2+/5
(James Foley)
Salaisuuksia, murhamysteeri ja internetin chattipalstoja. Siinä elementit tällä kertaa töllötykseen osuneeseen thrilleriin Perfect Stranger (Vaara verkossa). Vanha kettu Bruce Willis ja Halle Berry (jota muuten aina katselee mielellään) ovat pääosissa tässä suurelta osin aika väsynyttä tutkivaa journalismia ja murhamysteerijännäriä yhdistelevässä elokuvassa, joka leffan lopussa onnistuu kuitenkin kutomaan juonensa verkot yllättävänkin hyvin yhteen ja pelastaa näin itsensä "nähty miljoona kertaa"-suosta.
James Foley on ohjaillut tämän nykyajan tietoyhteiskuntaa kuvaavan ja netin chattimaailmojen sudenkuopista kertovan thrillerin. Willis ja Berry vetävät rutiinilla, joskin hieman väsyneesti roolinsa himaan, mutta Berryn tietokoneista perillä olevaa apuria näyttelevä Giovanni Ribisi tekee ihan hyvän sivuroolin. Tällainen "nörttihikimäinen" rooli käy hänelle kuin USB porttiinsa. Naiskauneutta on tarjolla Berryn lisäksikin, ja olisi sitä pintaa voinut sitten jumankauta vilauttaakin, kun kerran tätä seksikkäänä thrillerinä mainostettiin. Pahemmanlaatuista haaskausta moinen ja turhaa vedätystä, sanoisin.
Katsoo tämän pahemmin kuorsaamatta, mutta ei elokuva mitään pysyviä jälkiä jätä verkkokalvoille. Loppuosan kipakoista jutuista lähtee nuo välttävät pointsit.
http://www.sonypictures.com/homevideo/perfectstranger/
2+/5
maanantaina, tammikuuta 14, 2008
Death Sentence (2007)
(James Wan)
Kevin Bacon on leffan alussa nössö konttorirotta. Sitten paskasakki alkaa pistää hänen perhettään kylmäksi. No, vähemmästäkin jamppa lämpenee ja kohta Kevin Bacon onkin vitun kova vigilante, joka vuorostaan lappaa paskajengiä pinoon reippaalla tavalla. Käsittelyssä tällä kertaa James Wanin ohjaama Charles Bronsonin tähdittämää vigilanteklassikkoa Death Wish (Väkivallan vihollinen) lähes nimeä myöten rippaava Death Sentence.
Jep, kaikkihan sen jo tietää, että Charles Bronson (R.I.P.) on universumin kovin vigilante ever ja ei Baconia juurikaan voi Bronsoniin edes verrata, mutta on hänen muuntautumisensa sliipatusta konttorirotasta tylyksi sänkipäiseksi ja turpavärkki totaalisen ruvella meuhkaavaksi kostajaksi tehty tyylillä. Bacon onnistuu irvistelemään roolinsa ihan menevästi ja varsinkin finaalin roisin silpovassa ammuskelusessiossa on Baconin habitus irvokasta katsottavaa. Baconin perhettä niittaavan low-life-scum-trigger-happy-jengin jäsenet ovat myös sen verran nilkkimäisen vittupäiksi esitettyjä, että melkein alkaa katsojankin liipasinsormea syyhyttää ja käsi sitä pesismailaa nurkasta hamuamaan.
Pähkinänkuoressa: Mikäli reipas K-18-vigilantemättö hurmeisella telomisella on lähellä sydäntä, niin tämä uppoaa todennäköisesti hyvin. Tosin kuten jo mainittua, Bronson ja ohjaaja Michael Winner tekivät vuonna 1974 tämän saman paremmin, mutta on niitä huonompiakin esikuvien rippauksia/tribuutteja nähty.
Choice is yours and life is choices, you know.
http://www.deathsentencemovie.com/
3/5
(James Wan)
Kevin Bacon on leffan alussa nössö konttorirotta. Sitten paskasakki alkaa pistää hänen perhettään kylmäksi. No, vähemmästäkin jamppa lämpenee ja kohta Kevin Bacon onkin vitun kova vigilante, joka vuorostaan lappaa paskajengiä pinoon reippaalla tavalla. Käsittelyssä tällä kertaa James Wanin ohjaama Charles Bronsonin tähdittämää vigilanteklassikkoa Death Wish (Väkivallan vihollinen) lähes nimeä myöten rippaava Death Sentence.
Jep, kaikkihan sen jo tietää, että Charles Bronson (R.I.P.) on universumin kovin vigilante ever ja ei Baconia juurikaan voi Bronsoniin edes verrata, mutta on hänen muuntautumisensa sliipatusta konttorirotasta tylyksi sänkipäiseksi ja turpavärkki totaalisen ruvella meuhkaavaksi kostajaksi tehty tyylillä. Bacon onnistuu irvistelemään roolinsa ihan menevästi ja varsinkin finaalin roisin silpovassa ammuskelusessiossa on Baconin habitus irvokasta katsottavaa. Baconin perhettä niittaavan low-life-scum-trigger-happy-jengin jäsenet ovat myös sen verran nilkkimäisen vittupäiksi esitettyjä, että melkein alkaa katsojankin liipasinsormea syyhyttää ja käsi sitä pesismailaa nurkasta hamuamaan.
Pähkinänkuoressa: Mikäli reipas K-18-vigilantemättö hurmeisella telomisella on lähellä sydäntä, niin tämä uppoaa todennäköisesti hyvin. Tosin kuten jo mainittua, Bronson ja ohjaaja Michael Winner tekivät vuonna 1974 tämän saman paremmin, mutta on niitä huonompiakin esikuvien rippauksia/tribuutteja nähty.
Choice is yours and life is choices, you know.
http://www.deathsentencemovie.com/
3/5
keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008
Aliens Vs. Predator - Requiem (2007)
(The Brothers Strause)
No niin, tähän on tultu Alien ja Predator-leffasarjojen yhdistämisessä. Avaruuden illot monsterit aka "ugly motherfuckers" eli "acid cunt-aliens" ja "fuck face-überpredator" melskaavat tällä kertaa ihan maapallomme kamaralla ja ihmisparoille on varattu tässä matsissa statistin osa. Rikkana rokassa limailee vielä alien/predator-hybridi Predalien, joka onkin varsin vittumainen visvatunkio. Molempien elokuvasarjojen ideoita kierrättävä AVP:n kakkososa on julmetun hurmeista rappausta amerikkalaisessa Coloradon osavaltion pikkukaupungissa, ja sen verran roisia menoa on tarjolla, että K-18-leima on ihan ansaittu.
Erikoistehosteveljesten Colin ja Greg Strausen ohjailema scifi-kauhistelu ei tuo mitään uutta genreensä, mutta vauhtia kyllä piisaa ja irvokkaita efektejä on kahmalokaupalla. Näyttelijäsuorituksista ei oikeastaan kannata mainita mitään, koska ei näyttelijöillä ole muuta virkaa kuin räpistellä paskat housussa ja jännittää kuka joutuu seuraavaksi alienien munakennoksi ja revittäväksi, tai predatorin edistyksellisten torrakoitten maaliksi. Eli lyhyesti; kun nämä avaruuden eliittimulkerot laittavat tivolinsa pystyyn, niin eipä siinä Telluksen taviksilla ole jakoa niissä kinkereissä.
Jos AVP:n ykkösosa oli melkein koko perheen "diipadaapaiiksmörköhuikunpelottaa"-seikkailua, niin nämä visvakekkerit saanevat ykkösosan mätön puutteeseen pettyneet heittelemään voltteja kerien. Goren mojova määrä ja tyly telominen, sekä varsinkin näiden mulkvistimörköjen keskinäiset matsit ovat tujakka parannus ykkösosan piiperrykseen. Nämä välttävän ja tyydyttävän rajoilla keikkuvat pointsit napsahtaakin ihan tästä edistyksestä.
Mikäli taas koko AVP-idea on mielestäsi suolesta, niin eipä kannata vaivautua tähänkään, sillä aika runsaasti entisen kertausta se kuitenkin sisältää.
Loppuun vielä, että tuskinpa tämä jää vielä viimeiseksi tästä(kään) sarjasta.
http://www.avp-r.com/
2.5/5
(The Brothers Strause)
No niin, tähän on tultu Alien ja Predator-leffasarjojen yhdistämisessä. Avaruuden illot monsterit aka "ugly motherfuckers" eli "acid cunt-aliens" ja "fuck face-überpredator" melskaavat tällä kertaa ihan maapallomme kamaralla ja ihmisparoille on varattu tässä matsissa statistin osa. Rikkana rokassa limailee vielä alien/predator-hybridi Predalien, joka onkin varsin vittumainen visvatunkio. Molempien elokuvasarjojen ideoita kierrättävä AVP:n kakkososa on julmetun hurmeista rappausta amerikkalaisessa Coloradon osavaltion pikkukaupungissa, ja sen verran roisia menoa on tarjolla, että K-18-leima on ihan ansaittu.
Erikoistehosteveljesten Colin ja Greg Strausen ohjailema scifi-kauhistelu ei tuo mitään uutta genreensä, mutta vauhtia kyllä piisaa ja irvokkaita efektejä on kahmalokaupalla. Näyttelijäsuorituksista ei oikeastaan kannata mainita mitään, koska ei näyttelijöillä ole muuta virkaa kuin räpistellä paskat housussa ja jännittää kuka joutuu seuraavaksi alienien munakennoksi ja revittäväksi, tai predatorin edistyksellisten torrakoitten maaliksi. Eli lyhyesti; kun nämä avaruuden eliittimulkerot laittavat tivolinsa pystyyn, niin eipä siinä Telluksen taviksilla ole jakoa niissä kinkereissä.
Jos AVP:n ykkösosa oli melkein koko perheen "diipadaapaiiksmörköhuikunpelottaa"-seikkailua, niin nämä visvakekkerit saanevat ykkösosan mätön puutteeseen pettyneet heittelemään voltteja kerien. Goren mojova määrä ja tyly telominen, sekä varsinkin näiden mulkvistimörköjen keskinäiset matsit ovat tujakka parannus ykkösosan piiperrykseen. Nämä välttävän ja tyydyttävän rajoilla keikkuvat pointsit napsahtaakin ihan tästä edistyksestä.
Mikäli taas koko AVP-idea on mielestäsi suolesta, niin eipä kannata vaivautua tähänkään, sillä aika runsaasti entisen kertausta se kuitenkin sisältää.
Loppuun vielä, että tuskinpa tämä jää vielä viimeiseksi tästä(kään) sarjasta.
http://www.avp-r.com/
2.5/5
tiistaina, tammikuuta 08, 2008
Swedgin's Thoughts
Avataanpas tämän vuoden lätkytykset blogilla Deadwoodista tutun Al Swearengenin filosofialla:
“Pain or damage don't end the world. Or despair. Or fucking beatings. The world ends when you're dead. Until then, you got more punishment in store. Stand it like a man. And give some back.”
Voiko sitä enää paremmin tiivistää :-]
Avataanpas tämän vuoden lätkytykset blogilla Deadwoodista tutun Al Swearengenin filosofialla:
“Pain or damage don't end the world. Or despair. Or fucking beatings. The world ends when you're dead. Until then, you got more punishment in store. Stand it like a man. And give some back.”
Voiko sitä enää paremmin tiivistää :-]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
