Kuoleman timantit

Sierra Leonen verinen sisällissota ja laiton timanttikauppa ovat kehyksenä Edward Zwickin mukaansa tempaavassa uutuuselokuvassa Blood Diamond (Veritimantti). Lapsisotilaat ja valtava pakolaisongema kummittelevat myös taustalla.
Pääosien näyttelijät Leonardo Di Caprio timanttikauppiaana/palkkasoturina ja Djimon Hounsou perhettään etsivänä kalastajana tekevät takuuvarmaa työtä ja aina niin ihq Jennifer Connelly säestää hienosti amerikkalaisena journalistina. Itse tarina on verinen suuren timantin metsästysseikkailu, jossa sisällissodan karuus ja aivopestyjen lapsisotilaitten kohtalo on melkoisen tylyä katsottavaa. Upeasti kuvatut Afrikan maisemat tasoittavat karua tarinaa ja laiton timanttikauppa kaikkine karmivine lieveilmiöineen antaa länsimaiselle ihmiselle oikeasti ajattelemisen aihetta. Lopputeksteissä kehotetaankin, että kannattaa varmistaa, mistä ne ostettavaksi aiotut timantit ovat oikeasti lähtöisin ja ollaan näin tukematta rikollisjoukkioita.
Leffa on näköjään myös Oscar-ehdokkaana ja saattaapa olla, että pystejä pokataan. Ei todellakaan mikään hullumpi seikkailutarina vakavalla aiheella.
4+/5 .

Konemiesten huikea tykitys

Kylläpä alkuvuoden lätyt pistää sellaisen tason päälle, että mitähän vielä on odotettavissa. Suomen ja Suolahden Machine Men lataa tauluun uuden Circus Of Fools-albumin, joka perskeles on täyttä timanttia saaden nyrkin takomaan ilmaa ja jalan vispaamaan sähkötuoliin joutuneen mielipuolen lailla. :-o
Laulaja Antony Parviainen on kuin ilmetty Bruce Dickinson vetäen vokaalit ankaralla antaumuksella ja muutenkin kaikki Iron Maidenin parhaat vaikutteet kuuluvat bändin soitossa. Bändi on silti aivan omankuuloisensa ja raskaampikin kuin Maiden, eikä siis voida puhua kuin vaikutteista.
Pistetääs joitain biisejä erittelyyn, vaikka taso ei horju ei sitten yhdessäkään rallissa ja koko vajaa 42 minuuttia on takuuvarmaa tykitystä pataan, sekä muutamia napakymppejä. Aloitus/nimibiisi "Circus Of Fools" antaa jo myrskyvaroituksen tulevasta metallimyllystä. Vallan reipasta mättöä hienolla laululla ja tankkien lailla jyräävillä kitaroilla. Kolmosbiisi "Ghost Of The Seasons" omaa huikean melodian ja kertosäkeen sekä laulaja Parviainen pääsee vetämään täysillä kitapurje pihalla. Vitosbiisi "The Shadow Gallery" edustaa hieman rauhallisempaa osastoa, jossa siinäkin on komea melodia ja murakasti jyrisevät kitarat sekä nasakka kitarasoolo. Seiskabiisi "Border Of The Real World" on sitten totaalista turpaanmättöä ladaten hurjaa kitarointia ja laulajan kiihkeää tulkintaa. Rumpali Jarno Parantaiselle pitää antaa myös tunnustusta, sillä sen verran tanakkaa takomista siltä suunnalta näissä kiireisimmissä biiseissä tulee. Kasibiisi "Dying Without A Name" on sekin menevä ja nopeatempoinen ralli, jossa on hienot vokaalit ja kirpakka kitarasoolo. Viimeinen eli ysibiisi "The Cardinal Point" on yhtään liioittelematta sanottuna vuoden paras biisi tähän mennessä. Kertakaikkisen huikea melodia ja koko bändin vallan messevä soitanta sekä Parviaisen ihokarvoja nostattava tulkinta tekevät biisistä kuolemattoman metallikimpaleen. Ai perkele, että toimii!
Alkuvuoden ehdottomasti kovin lätty metallirintamalla...get it or be square!
5/5 .

Fantasiametallin kermaa

Lappeenrannasta jyrähtää neljännen kerran, kun Suomen "Tolkien-metallin" ylpeys Battlelore pukkaa ilmoille uuden Evernight-albumin. Levy jatkaa musiikillista matkaa Keski-Maassa edellisten levyjen viitoittamalla tiellä ollen kuitenkin selvästi yhtyeen paras tuotos.
Jo ensitahdit antavat lupauksen tulevasta: komeita melodioita ja korviahivelevää Kaisa Jouhkin eteeristä laulantaa, joka saa vastakaikua Tomi Mykkäsen "uruk-hai-karjunnasta". Kitaramelodiat ja Jouhkin viehko laulanta ovat niin kaunista kuultavaa, että kuulija melkein voi kuvitella vaeltavansa Lothlorienin saloilla ja Mykkäsen murinat ovat sitten kuin suoraan Minas Morgulin uumenista. Koskettimet luovat upeaa tunnelmaa ja koko bändin soitto tukee laulajien komeaa tulkintaa. Kappaleita on turha ryhtyä erittelemään, sillä ne kaikki ovat kokonaisuutta, josta ei heikkoja lenkkejä löydy. Levy on varmaa kauraa kaikille Keski-Maan ystäville ja ainakin kirjoittaneen mielestä paras tuotos mitä fantasiametallin saralla toistaiseksi on tehty.
Kiitos ja kumarrus Battlelore...tämä lätty tulee kestämään kuuntelua ja on voimasoitossa pitkään. Arvosanassa on tuo miinus vain ja ainoastaan siksi, jos vaikka bändi pystyy vieläkin parantamaan tästä. Aika hiton lähellä täydellisyyttä jo ollaan.
5-/5 .

Mayojen rappio

Näyttelijäohjaaja Mel Gibson täräyttää uutukaisellaan eteemme vetävän seikkailutarinan maya-kansan viimeisistä ajoista ja yhden maya-soturin pakomatkasta perheensä luo juuri ennen espanjalaisten valloittajien saapumista. Elokuva Apocalypto on komeasti kuvattu ja varsin verentäyteinen tarina tästä maya-kulttuurin lopun rappiontäyteisestä ajasta.
Leffa on kokonaan alkukielellä puhuttu sekä alkuperäisissä maisemissa kuvattu, ja kun vielä näyttelijätkin ovat tuntemattomia, antaa se uskottavuutta tarinaan. Kuvaus on hidastuksineen lähes hengästyttävää katsottavaa ja varsinkin takaa-ajo jaguaarin kanssa on upea. Maisemat ovat komeita ja verta lentää tynnyritolkulla, mutta tarina pitää onnistuneesti otteessaan loppuun saakka. Jos jotain "sanomista" pitää keksiä, niin leffa voi ehkä olla liian verinen herkimmille ja hieman liian pitkä kestoltaan, mutta ne ovat pieniä "vikoja" muuten komeassa elokuvassa.
Suositellaan kaikille alkuperäiskansojen historiasta kiinnostuneille ja ennakkoluulottomille katsojille, jotka eivät säpsähdä varsinkin elokuvan puolenvälin paikkeilla olevaa runsasta silpomista ja verellä mässäilyä.
4+/5 .

Lohduton visio lähitulevaisuudesta

Jumankekka...alkaapas leffavuosi sellaisella pläjäyksellä, että oksat pois! P.D. Jamesin romaaniin pohjautuva Alfonso Cuaroñin Children Of Men (Ihmisen pojat) on lohduton ja väkivaltainen kuvaus vuoden 2027 maailmasta, jossa kaaos ja anarkia vallitsee, eikä huomista ole.
Vuonna 2009 on ollut influenssapandemia (hyytävä yhtymäkohta muuten nykyhetken todellisuuteen, kirj.huom.), jonka jälkeen ihmiskunta on ollut hedelmätön eli uutta lasta ei ole syntynyt 18:a vuoteen. Lontoosta löytyy kuitenkin yllättäen viimeisillään raskaana oleva musta nainen (Clare Hope-Ashitey), jonka vastarintaliike haluaa toimittaa ns. Ihmisprojektin hoiviin. Kivikasvoinen Clive Owen esittää hienosti vastentahtoista "sankaria", joka lähtee naisen saattajaksi vaaralliselle matkalle halki sotaisan Englannin. Lohduttomat tapahtumat seuraavat toinen toistaan ja maailmanlopun meininki kolkuttelee taustalla. Loppupuolen kaupunkitaisteluissa on vallan hurjaa imua ja käsivarakamera-ajot antavat väkevää realismin tuntua..nähdään ehkä huikeinta katutaistelukuvausta aikoihin.
Elokuvassa on todella voimakas apokalyptinen tunnelma ja ihmisten vainoharha sekä vallanpitäjien lähes fasistinen ote on läsnä koko ajan. Leffa on vavahduttava kokemus ja pulttaa katsojan penkkiin tukevalla otteella.
Alkuvuoden hurja aloitus leffarintamalla ja aika paha on tästä parantaa...
4,5/5.

Komeasti kajahtavaa metallia Saksanmaalta

Tässäpä olisi arvostelussa Krypteria-niminen poppoo Saksasta ja heidän uusi tuotoksensa "Bloodangel's Cry", bändi, jota on kuulemma toitotettu "Saksan Nightwishinä". No ei se ihan kumminkaan kotimaisen ylpeytemme tasolle yllä, mutta aika lähelle kyllä. Kaikki musiikilliset osaset on hyvin kasassa: kaunisääninen korealaisneito laulaa korkealta ja ulkonäköäkin löytyy sekä soitto kulkee moitteitta kuorojen pauhatessa taustalla. Siitäpä on hyvä ponnistaa maailmaa valloittamaan.
Pistetäänpä kirjoittaneen mielestä parhaat biisit pakettiin, vaikka ei levylle edes huonoja kappaleita ole eksynytkään. Ensimmäinen ralli "All Systems Go" karistaa vaikut korvista nopealla temmollaan ja murakalla kitaroinnillaan ja kakkosbiisi "The Promise" on ehkä levyn kauneinta osastoa alkaen kauniilla pianointrolla ja jatkuen komeilla kuoro-osuuksilla ja laulajatar Ji-In Chon viehkein kujerruksin. Nelosbiisi "Somebody Save Me" tuo mieleen goottihevin parhaimmat puolet mukavalla pianomelodialla ja kitaravallijyrällä. Ysibiisi "The Night All Angels Cry" on levyn slovariosastoa onnistuen valloittamaan hienolla kertosäkeellä, jossa korealaislaulajattaren ääni pääsee oikeuksiinsa sekä loppupuolella yllättävän räväkän kitararevittelyn ansiosta. Levyn viimeinen biisi kymmenminuuttinen "At The Gates Of Retribution" alkaa rauhallisesti, mutta on sitten levyn mahtipontisinta osastoa varsinkin loppupuoleltaan, josta ehkä nuo Nightwish-vertauksetkin voisi johtaa.
Siis tymäkästi jytisevää kuorojentäyteistä hevirokkia Saksanmaalta ja uskonpa, että tästä yhtyeestä kuullaan vielä. Jos Nightwish, Within Temptation ja Epica kolahtavat, niin tämä lätty uppoaa takuuvarmasti.
Annetaan arvosanaksi 4,5/5.

Vielä muuan kuva lomalta


Mare Nostrum Resort iltavalaistuksessa...hieno rakennus kertakaikkiaan.



Myrskypäivä ja Atlantin kuohuvia aaltoja. On se valtameren voima vain jotain muuta..



Hotellin parvekkeelta auringonlaskun aikaan merelle päin.


Jospa sitä vielä tuonne saarelle joskus uudestaan...

Lomatunnelmia

Tuli sitten pistäydyttyä kaksi viikkoa Teneriffalla Playa de las Americasissa, kuten tuossa edellisessä postauksessakin näkyy. Perilläolo kohteessa oli välillä 4.-18.1.-07. Reissu oli kirjoittajan kolmas kerta Playa de las Americasiin.
Lähtö oli Helsinki-Vantaalta aamulla klo 8.40 ja menolento oli tasaista kyytiä laskeutumiseen saakka Teneriffan eteläiselle lentokentälle, joka tapahtui noin klo 13 paikallista aikaa. Jo koneesta ulos astuttaessa lämpö lävähti tuntuvasti kasvoille ja sitä sitten piisasi koko kaksi viikkoa. Siirtyminen bussilla hotellille (Parque de la Paz) ja eikun lomakamppeisiin.
Ensimmäinen viikko oli kelien puolesta upea auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta lämpötilojen vaihdellessa +23-27:n asteen välillä. Siis mukavaa keliä, joskin iltaisin auringon laskettua hiostavaa, kun mukaan tuli kosteus, eikä lämpötila yölläkään koko aikana mennyt juuri alle 20:n asteen. Kosteusilmiö johtunee merestä päivisin haihtuneesta vedestä, joka iltaisin tuulenvireen tyyntyessä tuntuu ilmassa hieman painostavana. Toisen viikon alkuun sattui kaksi myrskypäivää, jolloin liikkuminen ulkona oli hankalaa, koska hienojakoinen hiekka lensi joka paikkaan ja tuuli meinasi kaataa kulkijan. Aurinko jaksoi kuitenkin paistaa ja ainoa matkan hienoinen vesisade sattui toiseen myrsky-yöhön. Sade oli tullut vuorilla lumena, joka peitti komeasti Espanjan korkeimman vuoren Teiden huipun (ks.kuva).
Toisen myrskypäivän jälkeen oli matkan kuumin päivä +31 astetta ja se yhdistettynä kosteuteen oli jo vähän liikaa tälläiselle pohjoisen pojalle. Tämän jälkeen lämpötilat pysyttelivät toisen lomaviikon +24-27:n asteen välillä eli siis vallan loistavaa keliä, joten mikäs siinä oli Atlantissa polskiessa ja olutta naukkaillessa. Yöelämässäkin tuli käytyä baareissa istuksimassa/kupittelemassa ja jopa laulamassa karaokea, mikä olikin mukava tapahtuma, sillä harvoin sitä Teneriffalle asti laulamaan pääsee. Lisäksi yleisökin tuntui nauttivan esityksestä eli mikä jottei.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja paluulento lähti hieman myöhässä Teneriffalta n. klo 14.35 ja Helsinki-Vantaalle saavuttiin melko röykkyisen lennon jälkeen klo 22.30. Sitten odottamaan bussia kotiin, jonne päästiin yöllä puoli kahden aikaan 19.1.-07
Hieno reissu, aivan mahtavat kelit, paljon halpaa ölssiä, baarien jytkettä, Atlantin aaltoja...siinäpä kai ne tärkeimmät.
Gracias Tenerife!

Tenerife rules!!

This post is sent from Parque de la Paz hotel from Playa de las Americas Tenerife and it is written in English because there is no Scandinavian alphaphets within this keyboard.
Me and my family are on holiday here and it has been very hot and beer filled two weeks in Tenerife. 31 degree Celsius has been the warmest day and the coldest 23 degrees. Atlantic Ocean is quite warm for swimming.
Todos muy bien y cerveza muy frio!
Muchas gracias por su atencion y hasta luego!

Hei, taas me sahataan

Verisen kauhutrillerin ystävien Saw on päässyt kolmanteen osaansa. Saw III:n goren määrä onkin hurja ja lajityypin ystävät saavat mahan täydeltä sitä itseään. Itse elokuvan juoni tuntuu aikaisempien osien kierrätykseltä ja hieman väkisin väännetyltä, mutta kyllähän se päähenkilö Jigsaw'n ääni saa aina pieniä väristyksiä aikaan, kun hän latelee lakonisesti ohjeitaan "pelaajilleen".
Värimaailma täydentää elokuvan runsasta brutaalia kuvastoa ja muutamat kohtaukset saavat heikkohermoisimmat taatusti kuvotuksen partaalle. Loppukohtaus on sopivan nerokas ja saa nähdä vieläkö tätä(kin) leffasarjaa venytetään eteenpäin. Tähän olisi jo ok lopettaa.
Gorefanit...tämä on elokuva teille.
2,5/5

Erään lipunnoston symboliikka

Toinen maailmansota ja Iwo Jiman taistelu. Jenkkisotilaat nostavat lippunsa vuoren huipulle ja siitäpä sitten turistaan ja hypetetään sekä poukkoillaan ajassa koko elokuvan ajan. Clint Eastwoodin uusin leffa Isiemme liput (Flags Of Our Fathers) kertoo tämän jenkeille symbolisen tapahtuman kaikkine kotirintaman hengenkohotuksineen.
Itse "lipunpalvonta" ei onneksi ole ihan niin kauheaa kuin olettaa saattoi, vaikka kyllähän se tähtilippu vähän väliä hulmuaa. Eastwood osaa onneksi sivuuttaa yltiöpatriotismin sudenkuopat kriittisellä otteella asiaan ja itse sotakuvaus onkin upeinta sitten Pelastakaa sotamies Ryanin. Käsivarakuvaus ja "likaiset" värit antavat realistista sodan tuntua sekä muutamat osumat ja räjähdykset sattuvat melkein kotisohvalla asti, sen verran järeää silpomista ne sisältävät. Erityismainnnan taisteluista ansaitsee maihinnousu Iwo Jimalle ja laivojen tykkituli on näyttävää katsottavaa. Japanilaisista sotilaista ei muuta kuvaa oikein saa kuin kyyristelemässä kuopissaan ja tulittamassa silmittömästi. Heidän näkökulmastaan on kuitenkin tulossa Letters From Iwo Jima-elokuva, eli katsotaan mitä seuraa.
Elokuva kestää katsomisen juuri sotakohtausten takia, itse tarina ei liiemmin kolahda.
Arvosana 3/5 .

Once more Rocko!

Taas saa painot ja naudanruhot kyytiä, kun vanha kehäraakki Rocky Balboa nousee vielä viimeisen kerran kehään samannimisessä elokuvassa. Jo entisistä Rocky-elokuvista tuttua kaavaa mennään nytkin, eli alussa jutellaan mukavia, sitten treenataan ja lopuksi mätetään turpaan niin maan perkeleesti.
Leffaan ei siis ollut kovin paljon odotuksia, mutta kyllähän nämä Rocky-leffat on aina tullut katsottua ja tämä viimeisin ei ole ainakaan sieltä huonoimmasta päästä. Toki Sylvester Stallonen mumina on välillä käsittämätöntä ja treenijakso aiheuttaa tahattomia naurunpyrskähdyksiä. Itse nyrkkeilyottelussakin on omat uskottavuusongelmansa, vaikkakin se on varsin komeasti kuvattu.
Suht ok päätös Rocky-elokuvien sarjaan.
Annetaan arvosanaksi 2/5 .